torstai 18. helmikuuta 2010

Miten Liukkojen ja Waarojen suvut tutustuivat?





Viipurin Keksi ja Rinkeli Oy:n nimikyltti Keravan tehtaalla.

Viipurin Keksi ja Rinkelin kirjekuori.

Viipurin Keksi ja Rinkeli Oy:n logo.


Liukon leipomo, Viipurin Keksi ja Rinkeli Oy Keravalla 1960-luvun alussa. Kuvassa Ilmari Liukko, Juha Waara,  Juhan äiti Anneli Waara, Eini Liukko-Vaara ja Einin ja Annelin ja Ilmarin äiti talousneuvos Hilja Liukko. Viipurin Keksi ja Rinkeli Oy on tietenkin Viipurin peruja, siellä toiminta oli laajaa ja tehdasmaista ja työntekijöitä oli kymmeniä. Viipurin leipomo rakennettiin 1937 Repolan alueella Kannaksenkatu 13 kohdalle; leipomorakennus oli peräti nelikerroksinen. Mistään ihan kotipaakarista ei siis ollut kysymys. Liukot joutuivat sodan runtelemana evakkoon ja yksi kiintopiste oli Kerava, jonne leipomon valmistus oli keskittynyt. Kahviloita ja konditorioita, jopa ravintolakin syntyi Helsinkiin ja Lappeenrantaan ja Lahteen. Helsingin kahvilat oli upeita: arkkitehtien suunnittelemat sisustukset ja tuotteet ensiluokkaisia. Reseptejä ja uusia tuoteideoita haettiin Englannista saakka. Ylläolevan kirjekuoren mukaan leipomotoimintaa oli myös Hämeenlinnassa.

Kai Vaara ei 1960-luvulla ajanut enää Donaulla, se on vaihtunut siniseen Volkswagen kuplaan,  jälleen numero 15 rekisterinumerossa, kuten allaolevasta kuvasta saattaa todeta! 

Kai Vaaran Volkswagen kupla - rekisterinumero IPN - 15!


Ote Viipurin puhelinluettelosta vuodelta 1938:  

Viipurin Keksi ja Rinkeli Oy., Kannaksenk. 13. 
Konttori av. 8.30-16, lauant. 8.30-14. 
konttori ja tilaukset 2749 
kondiittoriosasto 1338

Miten Waarat ja Liukot sitten tutustuivat? Se juontaa 1930-luvulle tai mahdollisesti sodan aikaan, pula-aikaan kuitenkin. Liukon leipomo tarvitsi sakariinia ja Oskari Waaran nahkatehdas ja kotiväki elintarvikkeita; tehtiin vaihtokauppaa, Oskari Waara sai hankittua sakariinia siinä kuin muitakin raaka-aineita nahkatehtaansa pyörittämiseen ja vastaavasti leipomon tuotteet kohtasivat tarvitsijansa, tehtaan työntekijöiden ravitseminen ja tietysti oman perheen hyvinvoinnin takaaminen oli Oskarille tärkeätä. Kuva. Kai Vaara; Ektachrome-kuultokuva.

1 kommentti:

  1. Kuulemani mukaan Veikko Liukko (joka oli liike-elämän monitoimimies) toimi myös Napialan valjaiden edustajana Viipurissa. tv, Jussi

    VastaaPoista