sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Prästen och målaren - när Santeri Salokivi var "kontsnärlig informator" på Åland


Viehättävä tarina, tosikertomus vuodelta 1942, papin ja taidemaalarin ystävyydestä; kuka tarkalleen on kirjoittaja ei ole tietoa - kysymyksessä on kirkkoherra Erik August Göranssonin ja taidemaalari Santeri Salokiven ystävyydestä, miten se alkoi ja mihin se päättyi, kirjoittaja on yksi Erik August Göranssonin omista tyttäristä ja todennäköisimmin Margit Göransson ( född 1906). Kuka muuten olisikaan tuntenut heidän ystävyytensä niin hyvin kuin joku aivan lähellä elänyt.  Vuoden 1942 maaliskuussa järjestettiin suuri Salokiven ( k. 1940) maalauksien muistonäyttely Helsingin taidehallissa ja huhtikuussa samana vuonna Turussa Salokiven kotikaupungissa.
--------
Som ett apropå till Santeri Salokivis konstnärsgärning och hans minnesutställning må nämns, att han alltid hade en kärlek till Åland, klockarkärlek kunde man kanske säga, emedan bekantskapen förmedlades av en präst.
Huru Salokivi kom att upptäcka Åland är nämligen en särskild historia. Det var i hans gröna ungdom och ho vet om han ens lämnat ritskolan i Åbo bakom sig. På den tiden fanns i Kumlinge skärgårdsförsamling på Åland en präst, som hette Erik August Göransson, själv ålänning och bondson från Hammarland. Göransson hade flugan på att måla och blev en betydande amatör med tiden. Han längtade efter att tala konst med någon, men på det ensliga Kumlinge fanns i hela prästagället inte en enda vettig person i den vägen. Då fick han en sommar en ljus idé. Göransson var god vän med Victor Westerholm i Åbo. Alltså skrev han till honom och frågade om han kände någon trevlig målarpojke där i staden, som önskade tillbringa en sommar med fritt upp på landet mot att han skulle prata om konst med en präst och ge honom tekniska råd och finter.
Westerholm var genast på det klara med vem han skulle skicka i väg till den efter konstnärlig tumgänge trängtande prästen. Naturligtvis unge Santeri. Han hade uppenbara anlag för att gå långt, var språksam och glad och besvärades minst av allt av något blyghetskomplex. Dessutom hade han klent med kassan och det kunde inte skada att han kom ut till landet och dessutom i en bildad familj. Slutligen tänkte Westerholm också, att det kunde vara nyttigt för Salokivi att förkovra sig i svenska språket.
Följaktligen kallade han på Salokivi. Denne var genast eld och lågor. Han skulle ge sig i väg samma dag, om det gällde.
Dagen därpå hade han packat sina målargrejor och var redo. Det var en stor händelse i den unde målarens liv. Hans goda moder tog ett avsked som om det gällt en Amerika-resa och gav alla tänkbara förhållningsregler.
Hela Kumlinge-resan var för Salokivi som ett äventy. Det hör nämligen till saken, att han aldrig förr rest på en ångbåt så lång sträcka, som det nu var fråga om. Han hade på sin höjd rest med någon av de små sluparna ned längs Aura å, över Slottsfjärden till Runsala. Om ens det. Westerholm följde Salokivi ned till ång. Åland i Åbo hamn, köpte biljett och överantvardade honom åt gamle styrman Eriksson, som var mins lika myndig ombord som kaptenen, med tillsägelse att Eriksson skulle sköta väl om den resande målaren och framförallt slutligen se till att han kom helbragda i land i Kumlinge, där prästen skulle möta. Styrman Eriksson kastade en förströdd blick på Salokivi och tänkte för sig själv att för biljettens skull kunde han ju se om honom, men annars var det sån där målargesäll tog vägen. Han kunde inte förstå varför en så fin herre som Westerholm, som han kände sedan åratal tillbaka under resorna till tomtebo vid Lemström, hade ett sånt bekymmer för den där pojkvaskern. Hos Salokivi inskärpte Westerholm vådorna av att ramla överbord och tillhöll honom att hålla sig inom relingen. Någon sovplats behövde Salokivi naturligtvis inte, ty det var en ljus sommarnatt och så där mot morgonsidan skulle båten vara i Kumlinge. Han skulle förstås sitta uppe hela resan. Allt avlöpte också lyckligt.
I Kumlinge mötte kyrkoherden och snart var gäst installerad å prästgården, vars namn är Carlsund och belägen inte så långt från församlingens åt Sancta Anna helgade tempel. Salokivis ankomst hade naturligtvis motsetts med visst intresse, ty en konstnärsyngling kan ju också vara en besynnerlig figur och man undrade inom prästfamiljen inte så litet över huru det hela skulle avlöpa och vad det nu kunde vara en passagerare, som Westerholm i Åbo sänt familjefadern på halsen. Detta undrade uppriktigt sagt också kyrkoherden Göransson själv. Salokivi kom med sitt soligaste lynne. Vid morgonkaffet blev han bekant med den goda prostinnan, de väna döttrarna och sönerna, av vilka en i detta nu är kommendör i flottan, och vad prästgården i övrigt hade av levande väsen. Och redan första dagen var han tämligen hemmastadd. Den första bekantskapen var mycket angenäm och alla voro nöjda.
Hur mången gång har inte Salokivi för undertecknad berättat om sin ålandska resa och sin sommar i Kumlinge, som blev en enda solig upplevelse i den trevliga prästgårdsfamiljens sällskap. Ålderskillnaden mellan den konstintresserade prästlige "eleven" och hans "informator", om man så for säga, var visserligen inte så obetydlig, men de funno varandra på ett förunderligt harmoniskt sätt. De målade i kapp och diskuterade konst morgon, middag och kväll, med andra ord alla lediga tider på dygnet, då prästen inte var upptagen av sina tjänsteangelägenheter, blöllop, barndop, begravningar och godtjänster. Inte sällan måste kyrkoherden lämna staffliet och skruda sig i den långa svarta rocken, men så snart förrättningen var över tog man åter itu med måleriet. Santeri hade gått i ritskolan och var säkrare i tekniken än kyrkoherden, som målade mera på måfå, men unge Salokivi var inte sen att undervisa och att ge råd och dåd. I färgval och sådant där kunde han också lägga till rätta ett och varje på kyrkoherdens palett. Under allt detta hade man allvarliga konsthistoriska diskussioner och Salokivi inte var så litet böjd för filosofiska kannstöperier förirrade sig både kyrkoherden och han även in på detta område. På motiv var det ingen brist, i Kumlinge fanns väderkvarnar uppe i byn, där fanns båtar och fisklägen och dyrbara persontyper. Det gällde bara måla över glatta laget.
- Om kyrkoherden gjorde framsteg?
- Framsteg, det vill jag lova, sade Salokivi, då vi talade om Kumlinge-sommaren. Det var nog annan fason på vännen Göranssons tavlor när jag på sensommaren åter packade in för hemresan.
Sign. sporde en gång långt senare prosten Göransson om han hade någon nytta av Salokivi-sommaren. Han försäkrade på rak arm att utbytet var mycket gott och att han aldrig haft anledning ångra anfallet att bjuda honom till sig.
Göransson och Salokivi blevo vänner för livet. Från Kumlinge i Ålands östra skärgård flyttade Göransson som själarsörjadre till Eckerö, Ålands västligaste församling, men där torde Salokivi inte besökt honom. Målarens väg gick ju också ut i världen. Men då Göransson flyttade till Mariehamn dök Salokivi upp i staden för att gästa sin gamla vän från sina ungdomsår. Salokivi var nu redan en erkänd målare och prosten hade gott långt i sin amatörskap. Från Mariehamn flyttade Göransson som kyrkoherde till Jomala och även då kom Salokivi ofta på besök.
Flere somrar å rad - dock inte den sista han levde - tillbragte Salokivi nämligen på Åland. han bodde dels i Mariehamn, dels i dess närhet på pensionat i ytternäs eller Nåtö. Men från Mariehamn till Jomala prästgård är endast några kilometer och Salokivi var en ofta sedd gäst på prästgården, där de Göransson´ska dukarna prydde väggarna.
Salokivi målade flitigt på Åland. Bland porträtt av hans pensel här kunna nämnas av landshövding Rothberg med maka och dottern Ingegärd, numera ingenjörskan Blomqvist i Karhula. Ett Salokivi-porträtt av Rothberg pryder även Ålands banks direktionsrum och för landstinget målade han talmannen Sundblom. Här nämndes Ålands bank. För dess räkning utförde han tre monumentala målningar, symboliserande det ålandska näringslivet, sjöfarten, jordbruket och fisket, vilka hänga på långväggen i bankens expeditionssal. Dessa tre jättedukar skulle troligen också gjort sig väl på minnesutställningen i huvuhdstadens konsthall.
På Åland förvärvade Santeri Salokivi många vänner genom sitt soliga väsen. Hans konstnärliga vän, prosten Göransson, gick ur tiden före honom, eller 1935, lämnade efter sig en rikhaltig tavelskörd, målad under trägna och allvarliga försök att nå konstnärlig mognad. Bondsonen, som blev präst, var en konstnärsnatur, som älskade att måla i Gods rika och underbara natur. I dess sökte han vila och vederkvickelse. Han sökte God i naturen. Och den livsbejakande Salokivi hade i tiden handlett honom på konstens stig under en sommar, som för dem båda blev ett minne för livet.
Åland i Mars. Den fridsamme.

Rouva Hilja Liukko ja Karjala-lehti 6.1.1956


Karjalainen nainen pääkaupungin liike-elämän johtoportaissa. Artikkeli Karjala-lehdessä 6.1.1956.
Karjalalle kirjoittanut Ulla Mannonen.

Karjala-lehti 6.1.1956: Vanha karjalainen sananparsi sanoo naisesta seuraavalla tavalla, vaikka se olisikin leikillisellä mielellä sanottua, niin eipä niin pientä leikkiä, jossa ei totta toinen puolta.
Siksi "Naisia on niin monenlaisia, vaan vähän meidän karjalaisten naisten laisia naisia" ja jos keneen, niin juuri johtaja, rouva Hilja Liukkoon tämä sanonta sopii kuin naulan kantaa. Naiseen, joka on omalla työllään ja tarmollaan kohonnut pääkaupungin liike-elämän johtoportaisiin, mutta huolimatta siitä, omaa kaikki ne hyveet joita nykyaika naiselta vaatii.
Iloinen, herttainen, vaatimaton, älykäs ja aina valmis lähimmäistään auttamaan, ja kun vielä lisäämme, työteliäs ja tarmokas, niin ei ole lueteltu yhtään liikaa niitä ominaisuuksia joita rouva Hilja Liukko omaa ja joiden avulla hän, hento nainen on päässyt miesten rinnalle tuonne, jossa aina käydään kiivasta kamppailua.
Rouva Hilja Liukko on syntynyt Karjalan kannaksella, lähemmin sanottuna Muolaan Punnuksen kylässä, kauppias Suden tyttärenä, ja solmi avioliiton v. 1920 kauppaedustaja (Veikko Liukon, toim. huom.) Liukon kanssa, sekä muutti miehensä kotikaupunkiin Viipuriin, jonne v. 1924 perustivat keksi- ja rinkelitehtaan, josta muodostui alku nykyisin niin laajaksi paisuneelle liiketoiminnalle.
Kun sota sitten syttyi ja karkoitti karjalaiset pois kotiseuduiltaan, asettui tehtailijapari Liukko perheineen Helsinkiin, jossa ryhtyivät suunnittelemaan teollisen liiketoimintansa jatkamista perustaen v. 1940 ensimmäisen tehtaansa Lappeenrantaan ja seuraavana vuonna jo toisen Helsingin Käpylään, Taivaskalliontielle.
Mutta "ihminen päättää, Jumala säätää", ja niin kävi tämänkin onnellisesti alkaneen nuoren parin elämässä. V. 1945 kuoli johtaja Liukko itse ja liikelaitokset jäivät kaikki rouva Liukon hennoille hartioille sekä niiden lisäksi kahdeksan alaikäistä lasta.
Mutta rouva Liukko ei pelästynyt eikä murtunut huolimatta siitä, että oli hento nainen, vaan hän tarttuikin miehensä kuoleman jälkeen lujin ottein liikeyrityksensä johtoon kehittäen ja laajentaen sitä edelleen. Hän perusti keksi- ja rinkelitehtaan Hämeenlinnaan v. 1947 ja v. 1949 aloitti taas jo toinen hänen perustamansa toimintansa Keravalla ostetussa uudessa, ajanmukaisessa tehtaassa, johon hän hankki täysin nykyaikaiset ja ajanmukaiset koneet Ruotsista saakka, sekä toi myöskin ammattimiehet niiden asentamista paikoileen valvomaan sekä ruotsinmaalaiset leipurit neuvomaan valmistuksia leipomossa.
Rouva Liukko ei kuitenkaan pysähtynyt tähän, vaan hän avasi v. 1950 Fabianink. 4:ssä nykyaikaisen konditoriamyymälän nimellä "Konditoria Liukko" ja joulukuussa v. 1951 myymälän Mechelininkatu 17:ssä ja v. 1953 helmikuussa myymälän ja baarin Liisankatu 3:ssa sekä v. 1955 heinäkuussa Lapinlahdenkatu 8:ssa.
Mutta näiden Helsingissä olevien tehtaitten ja myymälöidensä lisäksi hän on perustanut myöskin myymälöitä ja baareja Lappeenrantaan. Helmikuussa v. 1953 Pormestarinkatu  6, v. 1955 myymälän Koulukatu 49 ja lokakuussa v. 1955 ja baarin Toikankatu 2:een sekä nyt marraskuussa v. 1955 myymälän ja ja baarin Valtakatu 30:een.
Ja seuratessamme näin rouva Liukon suurpiirteistä ja poikkeuksellista yrittäjämieltä, joka saa monet miehet kateudesta  kalpenemaan emme saa unohtaa, että hän on rakentanut myöskin erään toisen karjalaisen naisen Maija Muinosen kanssa Lahteen kaupungin suurimman Arava-talon.
Kuinka hän on kaiken aloittanut ja uskaltanut? ihmettelee moni ja rva Liukko kertoo: "ensimmäinen itse tekemäni kauppa mieheni kuoleman jälkeen oli maatilan osto Kerimäeltä ja siitäpä se on sitten vähän kerrassaan eteenpäin menty".
Monillekin naisille lienee mieluisaa tietää, että rouva Liukon tehtaiden valmisteita myydään jokaisessa Suomen kaupungissa ja viedään myöskin ulkomaille.
KAikkien näiden liiketoimiensa ohella on rouva Liukko kasvattanut ja kouluttanut lapsensa ylioppilaiksi saakka, joista useimmat ovat jääneet työhön äidin liikkeisiin, onpa yksi Liukon tyttäristä huomattu laulajatarkin, esiintynty kymmenissä juhlissa ja radiossa.
Mutta rouva Liukko ei keikesta huolimatta ole mikään johtajatyyppi, kylmä ja harkittu. Ei, hän on lämminsydäminen, avulias nainen, valmis ojentamaan jokaiselle auttavan kätensä sekä hyvin pidetty työläisten puolella, joille hän on kuin äiti, ottaa osaa jokaisen huoliin ja murheisiin. "Kuinka hän kaiken ennättääkin?", olemme kyselleet itsekin häneltä monta kertaa. "Kyllä sitä vain ennättää, kun ottaa kaiken päivän kerrallaan". vastaa hän vaatimattomasti.
Tulkoon vielä mainituksi miesten suhtautuminen rouva Liukkoon. Olimme kerran hänen mukanaan kutsuttuna Helsingin Seurahuoneelle päivälliselle, toisin sanoen meitä oli useampiakin sanomalehti-ihmisiä, ja voi sitä miesten paljoutta, joka pyöri pöytämme ympärillä, sillä jokainen herra halusi, vaikka ei muuta, niin puristaa rouva Liukon kättä, naisen, joka on omalla tarmollaan kohonnut pääkaupungin liike-elämän johtoportaisiin, ja josta monet muut naiset saisivat ottaa esimerkkiä.
Siis: "naisia kun on niin moneksi".
________________________
Ehkä tänä päivänä sanomalehti-reportteri kirjoittaisi naisen ja miehen yrittäjyydestä tasa-arvoisesti, vaikkakin naisyrittäjät tänäkin päivänä erottuvat positiivisesti joukosta. Viipurin Keksi- ja Rinkeli Oy ja Konditoria Liukko eivät ole enää toiminnassa. Vuonna 1945 kylläkin Hilja Liukon lapsista kolme oli jo täysi-ikäisiä, v. 1922 syntynyt Hilkka Pokkinen s. Liukko ja yksi juuri täysi-ikäiseksi yltänyt Pauli Liukko kaatunut kesäkuussa 1944 sekä sodassa sairastunut Kauko Liukko syntynyt 1924.

Napialan nahkatehdas Oy 80 vuotta V


Napialan Nahkatehtaan tunnus on ollut vuosikymmeniä ellei jo 1800-luvun puolelta saakka Ilves, Hämeen maakuntaeläin.  Juhlamainoslehtisen kääntöpuolella lukee seuraava teksti: Tehtaamme aloittaessa ensi vuoden alussa 80. toimintavuotensa kiitämme Teitä kuluneitten vuosien ja vuosikymmenien aikana osoittamastanne luottamuksesta. Toivomme miellyttävän yhteistyön jatkuvan edelleen. Napialan Nahkatehdas Oy.

lauantai 29. toukokuuta 2010

Nahkuri Erkki Waara 60 vuotta 1984


Nahkatehtailija Erkk Waara 60 vuotta 7.6.1984.

Oskari Waara siirtyi 1953 eläkkeelle. Hänen jälkeen tehtaan johtoon kolmannessa polvessa astui juuri insinööriksi valmistunut 29-vuotias vanhin poika Erkki Waara, joka oheisessa kuvassa on juuri täyttänyt 60 vuotta 7.6.1984. Eerkki Waaran syntymäpäiviä vietettiin Katajanokan Kasinolla Helsingissä. Vieraina oli muun muassa serkku: Erkin Oskari-isän veljen Hemming Vaaran poika Veikko Vaara tyttärenpoikansa Harri Vaaran kanssa. Kuva julkaistiin Suomen Kuvalehdessä merkkipäiviään viettävien joukossa.

Nahkuri Oskari Waara 70 vuotta 1957


Nahkuri Oskari Waara 1887 -1958: taulu koristaa nykyään 
Oskarin tyttären pojan toimiston seinää.


Artikkeli Hämeen Sanomissa 13.2.1957 Oskari Waaran muotokuvan paljastustilaisuudesta.

Oskari Waaran täyttäessä 5.2.1957 70 vuotta Napialan Nahkatehdas Oy paljasti tehtaan pitkäaikaisen toimitusjohtajansa muotokuvan. Muotokuvan on maalannut helsinkiläinen  taidemaalari Ola Forsell.


Nahkuri Oskari Waara 70 vuotta Runeberginpäivänä 5.2.1957.

Janakkalainen nahkatehtailija Oskari Waara täytti 5. helmikuuta 1957 70 vuotta; oheinen kuva julkaistiin silloin Suomen Kuvalehdessä merkkipäiviään viettävien joukossa.

Terveiset Tervakoskelta III


Tervakosken paperitehdas on perustettu 1818.

Tervakoski Oy sijaitsee lumpeentäyteisen Tervajoen keskellä ja ympäröimänä. Tehdas sai aikoinaan myös omasta vesivoimalasta sähköenergiansa. Kortti kuuluu 1970-luvulla julkaistuun neljän maisemapostikortin sarjaan. Kuva: Matti Nylund.

Terveiset Tervakoskelta II



Tehdas on aina merkinnyt kylälle tai kaupungille tiettyä elinvoipaisuutta, yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä muiden seudulla asuvien ja toimivien kanssa. Siitä erinomainen esimerkki on Tervakosken kylä ja sen keskustassa toimiva Tervakoski Oy nyttemmin kuuluu itävaltalaiselle Delfort Groupille. Kuvaus: Matti Nylund, tuotanto: Kurt Björklund Ky, Vaasa.

Terveiset Tervakoskelta



Kai Vaara tuli tutuksi kirjakauppiaana Tervakoskella 35 vuoden ajan. Kirjakauppa kustansi ja myi kylän maisemapostikortit, joista oheinen postikortti kuuluu 1970-luvulla julkaistuun neljän postikortin sarjaan. Kuvan paperityöläisten patsas paljastettiin kylän keskustan puistoalueella Tervakoski Oy:n täyttäessä 1968 150 vuotta. Tervakoski Oy rakennutti 1936 kortin kirkon, nk. Tervakosken pikkukirkon, jonka se lahjoitti Janakkalan seurakunnalle myöhemmin. Pikkukirkon kellotornin kellon on kirkolle lahjoittanut Napialan Nahkatehtaan toimitusjohtaja Oskari Waara. Kuvaus: Matti Nylund, Tervakoski, tuotanto: Foto Kurt Björklund Ky, Vaasa.

Marta Göranssonin luonnoksia VII



Marta Göranssonin akvarelliluonnos; henkilö tuntematon. 26/ XI -21 MG.

Marta Göranssonin luonnoksia VI



Marta Göranssonin lyijykynäluonnos isästään kirkkoherra Erik August Göranssonista 1920-luvun alkuvuosilta. Piirros ilman päiväystä ja signeerausta.

perjantai 28. toukokuuta 2010

Mariehamns kyrka



Mustavalkoinen Maarianhaminan kirkko postikorttikuvana, kuvausvuosi tuntematon, kuva: O. T. Beckman Mariehamn. Kortti: Av Moster Saga till syster Marta 4.12.1973.

Kastelholms Slått 1972


Åland - Kastelhoms Slått - Kastelholman linna -  Castle of Kastelholm - Schloss Kastelholm

Ahvenanmaa ja Kastelholman linna 1972 - Suomalaisia kulttuurimaisemia eivät 1970-luvulla kuvanneet postikortteihin enää pelkästään suomalaisett kuvaajat - Giovanni Trimboli. Saga Cederqvist s. Göransson viestinyt kuulumisiaan Marta-sisarelleen 5.11.72.

Aurajoki - Aura å - River Aura - Der Fluss Aura



Turku; Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011 - tosin postikorttikuvana 40 vuotta sitten 1971. Tyylikkäät puuveneet täyttäneet Aurajoen laituripaikat ja Turun Tuomiokirkon kellotorni taustalla. Moster Saga, Saga Cederqvist s. Göransson lähettänyt Marta-sisarelleen kortin pikakäynnistään Turussa ja Paraisilla - ystäviään tapaamassa. Sagan mies Atte Cederqvist on haudattu Turkuun. Turku, Suomen entinen pääkaupunki. Turku on ansainnut kulttuuripääkaupunki-nimensä, ainakin vuodeksi.  - Erik August Göranssonin yksi pojista Holger Göransson, viralliselta nimeltään Lars-Erik Holger Göransson asui Toini vaimonsa kanssa Turussa 1946 aikaan, jolloin heidän poikansa Lasse, Lars-Erik Johannes Göransson (s. 12.4.1946) syntyi. Hokin työpaikka oli siihen aikaan turkulainen yritys nimeltään Arizon, teknisen kemian alan yritys. Hokin veli Erik Ragnar Göransson on myös turkulaisverta omaava perheineen;  osoitteena Linnankatu 19 B 8, hieno jugendtyylinen talo on kokenut turuntaudin pahimmat oireet: - talo purettu 1960-luvulla ja tilalle rakennettu moderni betonielemettinen liike- ja asuinrakennus.

Marta Göranssonin luonnoksia V



Marta Göransson, lyijykynäpiirros luonnoslehtiöstä - mallina "brunögan" oma veli Ragnar Göransson, päiväys 4. XII -21. Ragnar oli syntynyt 1898 eli piirroksessa noin 23-vuotiaana. Fratello, italiaa - veli. Italiassa näihin samoihin aikoihin oli Martan Ragnar-veli ollut meriupseerikoulutuksessa.

Marta Göranssonin luonnoksia IV



Marta Göransson; lyijykynäpiirros luonnoslehtiöstä, päiväys 3 / XII -21. MG; mallina V. E. V. Wegman? - Turun piirustuskoulun piirustuksenopettaja? William Wegman?

Marta Göranssonin luonnoksia III



Marta Göransson, lyijykynäpiirros luonnoslehtiöstä 2. XI -21; mallina Ninni-syster - niinpä kuka sisaruksista olikaan Ninni?

Marta Göranssonin luonnoksia II



Marta Göransson, lyijykynäpiirros Turun piirustuskoulun aikaisesta luonnoslehtiöstä, malli tuntematon, päiväys 27 / XI -21. MG.

Marta Göranssonin luonnoksia I



Marta Göransson, niinkuin melkein kaikki sisarensakin harrastivat isänsä jäljissä monipuolisesti piirtämistä, maalaamista,  taidekäsitöistä posiilinmaalaukseen. Ennen Martan ja Oskari Vaaran naimisiinmenoa 1923 Marta osaliistui innokkaasti Turun piirustuskoulun oppilaana piirtämisen ja maalaamisen koulutukseen. Kuka on ollut mallina; Aini Gillberg? 26. XI -21.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Napialan Nahkatehdas Oy 80 vuotta IV



Napialan Nahkatehdas Oy täytti 7.6.1960 80 vuotta; juhlan kunniaksi tehdas teetätti Fazer-makeisrasioita tehtaan omalla kansikuvituksella. Kuvassa tehdasalue tehtaan perustamisvaiheessa 1880 ja vastaavasti 80 vuotta myöhemmin 1960. Kaksi muuta kuvaa esittää nahan valmistusta. Kuvasta selviää hyvin se, että nykyisen tehdasrakennuksen paikalla on ollut aikaisemmin tehtaan toimintoja - uuden tehdasrakennuksen valmistuttua ne keskitettiin kaikki samaan rakennukseen.

Napialan Nahkatehdas 1937 - ilmakuva



Uusi Napialan Nahkatehtaan tehdasrakennus valmistui 1937, samalta vuodelta tehdas- ja asuinalue ilmakuvana. Kuva vuoden 1938 tuoteluettelon takasivulta. Kuvassa lienee säilyneenä kaikki vanhat tehdasrakennukset, jotka purettiin viimeistään 1960-luvun alkuun mennessä.

Uusi tehdasrakennus 1937



Napialan Nahkatehtaan uusi upea tiilirakenteinen tehdasrakennus valmistui syksyllä 1937. Kuva vuoden 1938 tuoteluettelon takakannen sisäpuoliselta sivulta.

Napialan Nahkatehtaan hinnasto 1938



Napialan Nahkatehtaan  uusi pää- ja tehdasrakennus valmistui syksyllä 1937; heti seuraavan vuoden alusta painatettiin upea piirros- ja valokuvin varustettu tuoteluettelo hinnastoineen. Helppo ja yksinkertainen puhelinnumero muistaa: 22! Oliko nahkatehdas vuonna 1938 vielä  kuitenkaan osakeyhtiö?

Nahan valmistusta IV



Vuodan  puhdistamiseen käytettäviä veitsiä oli eri kokoisia kuten takana olevasta veitsitelineestä voi huomata. Kuva: Aarne Pietinen Oy Helsinki.

Nahan valmistusta III



Vuodan  puhdistaminen tapahtuu vinopenkillä käsin veitsellä vetäen ja työntäen. Kuva: Aarne Pietinen Oy Helsinki.

Nahan valmistusta II



Nahan valmistuksessa vuotia pyöritetään isoissa rummuissa. Tarkka prosessin kuvaus myöhemmin. Kuva: Aarne Pietinen Oy Helsinki. Teollisuus-design-valaisimet katossa. Yksi aikakausi on päättynyt, nahkaa ei enää Napialassa tehdä eikä nahkarumpuja enää tehdasrakennuksessa ole. Tehtaan toiminta ylsi juuri ja juuri sataankymmeneen vuoteen (1880 - 1991). Nykyinen kiinteistön omistaja Simo Kokko kertoo, että rumpuja kannattavien teräsbetonipylväiden purkuun tarvittiin piikkaustraktoria; käsipiikkari olisi väsynyt hetkessä.

Nahan valmistusta I



Nahan pehmitys tapahtuu ns. "rookissa". Työssä Napialan Nahkatehtaalla Matti Torttila. Kuva: Aarne Pietinen Oy Helsinki 1960-lukua. Pietinen lukeutui aikoinaan yhdeksi tunnetuimmaksi ja parhaimmaksi teollisuusvalokuvaajaksi Suomessa.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Hannes Rötkönen vaimoineen 1993



Koskaan en ole tavannut Hannes Rötköstä, kuullut puhuttavan kyllä. Kuvassa Hannes Aura-vaimonsa, niin ja autonsa kanssa. Hannes oli autoilija, jolla oli myös hautausurakointiliike Pellossa. Hannes Rötkönen on aitoa Vaaran sukua niin kuin Iivari Lehtokin. Hannes oli Matilda Lehdon s. Waaran Julia-tyttären poika. Juliahan meni sitten naimisiin Aate Rötkösen kanssa ja heille syntyi kaksi poikaa, Heikki ja Hannes. Veljesten Aate-isä piti kauppaa Pellossa ennen sotia, saman talon kohdalla missä nyt asuu Hanneksen Heikki-veli. Kaupparakennus tuhoutui tai poltettiin aikoinaan sodassa, eikä Aate enää sodan jälkeen kauppaa pitänyt.

Iivari Lehto kotitalonsa edustalla 1993



Janakkalan seurakunta järjesti ystävyys- ja ruskamatkan Pelloon ja pohjoiseen syksyllä 1993. Matkaan lähti tietenkin myös pellolaisistaan juuristaan kiinnostunut Kai Vaara perheineen, joka tässä on kuvannut Verner (Werner)  Lehdon pojan Iivari Lehdon kotitalonsa edustalla. Talossa piti aikoinaan ennen sotia Johan Werner Lehto sekatavarakauppaa, josta muistona on vielä tallessa liikkeen nimikyltti. Iivari Lehto jatkoi kaupan pitoa aina 1970-luvulle saakka. J. W. Lehto oli Matilda Lehdon, Salomon Waaran siskon poika. Iivari Lehto asustaa taloa edelleen.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Hokin perhe, moster Margit ja Olga Göransson



Isoäitiä tapaamassa. Kuvassa vasemmalta Holger Göransson, tytär Anna-Lisa, Hokin vaimo Toini Göransson s. Koivisto ja Margit Göransson. Edessä Hokin poika Lasse Göransson, Olga Matilda Göransson s. Jansson, Olga on siis Hokin ja Margitin äiti. Olgan edessä Hokin tytär Ulla-Maija ja takana viistosti  oikealla tytär Anja-Rita. Kuvattu Ahvenanmaalla Olgan kotitalon edessä vuonna 1955. Harvinainen värivedos! Kuva: Kai Vaara.

Eckerön kirkon portilla - Eckerö kyrka



Harald (vas.) ja Ragnar Göransson Eckerön kirkon portilla. Veljekset tulleet muistelemaan vuosien 1909 - 1919 välistä aikaa, jolloin he asuivat Eckerössä; isä Erik August Göransson oli seurakunnan kirkkoherran virassa. Hahmot juuri ja juuri tunnistettavissa. Kuvausajankohta 1950-luvun loppua, ehkä 1958. Värivedos: kuvannut Kai Vaara.

torstai 20. toukokuuta 2010

Napialan Nahkatehdas Oy 80 vuotta III



Stetson-hattuiset miehet messuosastolla lienevät olleen nahkatehtaan työntekijöitä - keitä nimeltään? Hauskaa heillä kuitenkin on, ehkä yleisöryntäystä odotellessa. Riihimäestä tuli kaupunki 1.1.1960; tosin eränkävijöiden ja rretkeilijöiden suosimat kansainväliset Riihimäen Erämessut alkoivat vasta vuonna 1972 ja järjestetään tänä vuonna XIX kerran.

Napialan Nahkatehdas Oy 80 vuotta II



Muita Napialan Nahkatehdas Oy:n valmistamia tuotteita 50vuotta sitten vuonna 1960 olivat muun muassa reput, hiihtosommat, remmit ja koiratarvikkeet. Ensi kesäkuun 7. päivä tulee kuluneeksi 130-vuotta siita, kun Pellon kylästä, Ruotsin puoleisesta Ylitorniosta kotoisin ollut Salomon Waara vuokrasi ruotusotamiehen torpan Napialasta ja aloitti nahan valmistuksen.

Napialan Nahkatehdas Oy 80 vuotta



Napialan Nahkatehdas Oy täytti 7.6. 1960 80 vuotta. Kuvassa silloin kesällä 1960 erämessuilla olleen näyttelyosaston somistusta - hevosvaljailla oli vielä silloin merkittävä rooli tehtaan tuoteperheessä; somistus pelkistynyttä ja vähäeleistä, ehkä ajan mukaista.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Santeri Salokivi - impressionistinen maisemamaalari



Taidemaalari  Santeri Salokivi, kirkkoherra Erik August Göranssonin hyvä ystävä. - Ja samalla vastaus edelliseen kuvaan liittyvään kysymykseen. Santerin ja Erik Augustin ystävyydestä tulee oma tarinansa.

Oskari Waara 1932



Kuva on kohtalaisen tavallinen, Salomon Waaran poika Oskari Waara omien poikiensa Erkin ja Kain kanssa etualalla - mutta kuka on taustalla, vaimonsa ja tyttärensä kanssa? Kuvattu Ahvenanmaalla kesällä 1932-33. Nahkatehtailijakin saattoi pitää hieman lomaa.

Jomala kyrka år 1976



Jomalan kirkon tornia. Kuvattu heinäkuussa 1976 jolloin Ahvenanmaalle oli kokoontunut epäviralliseen sukutapaamiseen Göranssoneja ja Vaaroja, miksei Liukkojakin. Marta Vaara ei enää tällä retkellä ollut mukana, hänestä aika oli jättänyt saman vuoden helmikuussa 73-vuoden ikäisenä. Ehkä juuri siksi Martan poika Kai Vaarakin perheineen halusi kunnioittaa äitinsä muistoa käymällä Marta Vaaran s. Göransson kotiseuduilla Ahvenanmaalla. Jomalan kirkko, Marta Vaaran isän rovastin aikainen kirkko; Erik August palveli seurakuntaa vuosina 1928 - 1935. Kuva: Kai Vaara.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Kaatuneiden muistopäivänä 16.5.2010


  PAULI LIUKKO 1923 - 1944  
   MUISTOA KUNNIOITTAEN.  

Helsingfors Adress-Kalender 1886-87



Aikaisemmin mainittu nk. keltaisten sivujen mainos on julkaisusta: Adress-Kalender rör Helsingfors Stad 1886 - 1887 Tjugonde årgången; kohta VI, Annonser. Mainokset ovat siten saavuttaneet jo ennen 1900-luvun vaihdetta tärkeän osan tavaroiden markkinoinnissa. Aikaisemmin myyntiartikkelit tehtiin tunnetuksi pikemminkin markkinoilla ja toreilla; tieto sen saatavuudesta ja laadusta kulki käyttäjältä toiselle. Mainokset saattoivat levittää tietoa markkinoitavista tuotteista ja tavaroista valmistus- ja tehdasalueen ulkopuolelle, vaikka koko maahan.

Nahkurimestari Gardbergin seuraajia 1800-luvulla



Adam Theman pystytti oman nahkurinverstaansa Helsinkiin vuonna 1868, aika pian 1800-luvun puolenvälin jälkeen. Nahkurin ammatin harjoittajia tunnetaan kuitenkin  Helsingissä sitä ennen useita Gabriel Gardbergin lisäksi. Löytyypä luettelosta Gabrielin poikakin, Gustaf Gardberg, joka näköjään ryhtyi seuraamaan isänsä jälkiä nahanvalmistuksessa. Luettelo mainitsee peräti yhden nahkatehtaan muodossa toimineen yrityksen, Munkholman nahkatehtaan aivan 1800-1900-luvun vaihteesta, vuodelta 1899; lieneekö Helsingin Munkkisaaressakin aikoinaan toiminut nahkatehdas, viljamyllyn - Vaasan höyrymyllyn lisäksi?

Nahkureita vuodesta 1784 - Gabriel Gardberg



Nahkurin ammatti-nimike on vanha, ensimmäiset suomalaisiin ja helsinkiläisiin historiankirjoihin merkityt nahkurit tunnetaan 1780-luvulta ja ammatinvanhimpana Suomessa pidetään Gabriel Gardbergia.  Nahkureiden ammattikunta on perustettu vuonna 1784Häviääkö nahkuri-ammattinimike nykyisiltä keltaisilta sivuilta kokonaan, peräti ellei ole jo hävinnyt, muovi- ja keinoaineperäiset tuotteet ja valmisteet ovat melkein kokonaan syrjäyttäneet nahan ja nahkatuotteet, luonnontuotteet markkinoilta.

Adam Theman - mainos keltaisilla sivuilla 1880-luvulla



A. Theman St. Robertsgatan 20, helsinkiläinen nahkurimestari, jonka luona Salomon Waara oli oppia saamassa 1870-luvun lopulla. Nahkuriverstaassa Salomon toimi myös työnjohtajana, jolloin hänelle lopullisesti virisi ajatus oman pajan, oman tehtaan aloittamisesta. Salomon Waara tiesi, että hän oli oppinut nahka-alasta riittävästi oman vertaan pystyttämiseksi ja samoin Salomon aavisti, että nahalle ja nahkatuotteille oli riittävästi kysyntää, jotta yrittäminen saattaisi kannattaa. Adam Theman mainosti toimintaansa koko sivun ilmoituksella Helsingin Adress-Kalenderin vuoden 1886 - 1887 keltaisilla sivuilla. Se jo ilmoitti hänen merkittävyytensä nahkuritoiminnassa. Sama teksti ruotsiksi, tosin eri kirjasintyylillä, kuvia ei ei silloin vielä painotuotteissa nähty graafisia piirroksia lukuunottamatta. Koko sivun mainos oli vain harvoilla yrittäjillä, nahka-alan yrittäjistä Theman oli ainoa näin isolla mainoksella. Adam Themanilla oli puhelin ja se oli jo monella helsinkiläisellä yrittäjällä tai senaikaisella ammatinharjoittajalla käytössä, kuten viereisesta A. F. Tuomisen huonekalutehtaan mainoksesta saattaa havaita. Adam Themanin puhelinumero mainitaan toisaalla luettelossa, jostakin syystä se puuttuu keltaisilta sivuilta ( T, Telefon 446).

Garfvarmästare - nahkurimestari Adam Theman 1836 - 1902




Helsingin kaupunginarkiston tutkijat toivat ystävällisesti ja pyytämättä  eteeni  matrikkelin - Esitys Helsingin Käsityö- ja Tehdasyhdistyksen toiminnasta viime vuosisadalla - siis 1800-luvulla; siinä kerrotaan nahkurimestari Adam Themanista lisää. Matrikkelista ilmenee, että Adam Theman on ollut monessa mukana, ei myöskään nahkurinverstaan tai nahkatehtaan pitäminen silloin 1800-luvulla ole ollut liian helppoa, itsestään selvää, sen sai myös Adam Themankin kokea, kuten matrikkelissa kerrotaan: jolloin 1890-luvulla oli pakotettu sen (nahkurinverstaan) vaikeitten olojen vuoksi lopettamaan. Theman oli myös Suomalaisen Sivistysseuran perustajia, mikä seura onkaan tänä päivänä nimeltään. Myös sunnuntaikoulu oli mielenkiintoinen ilmiö 1800-luvun opinkäynnissä. Joka tapauksessa Salomon Waaran saamat opit Adam Themanilta lienevät olleet edistyneimpiä, mitä Suomessa siihen aikaan on voinut saada. Aktiivinen ihminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja nahkurimestari Adam Theman, Salomonin oppi-isä näyttää olleen. Adam Theman on kokenut tärkeäksi siirtää ammattioppiaan seuraaville sukupolville. Adam Theman otti haltuun Gardbergin nahkurinliikkeen, ilmeisesti kuitenkin poika Gardbergin eli Gustafin nahkurinliikkeen. Salomon Waaran mennessä Themanille oppiin on hän siten saanut nahka-alan tietoutta ulottuen aina 1700-luvulle saakka,  itse Gabriel Gardbergin ajalta ammennettuja ammattitaitoja ja -tietoja.

Adam Theman, nahkurimestari, s. 24 p. jouluk. 1836 Hauholla; isä mylläri; kävi opin nahkuri Hellstenin luona Hämeenlinnassa; alkoi Helsingissä nahkurinliikkeen 1868, ottaen haltuun Gardbergin nahkurinliikkeen; harjoitti ammattiliikettään taidolla ja isossa määrin alkupuolelle 1890-lukua, jolloin ammatille vaikeitten olojen vuoksi oli pakotettu sen lopettamaan; harjoitti sittemmin vähempää nahkakauppaa; oli kymmenkunta vuotta nahkurikisällien eläkekassan puheenjohtajana; ollen innokas kunnan asiain harrastaja, hän oli jäsenenä useissa komiteoissa; Suomalaisen Sivistyseuran perustajia; Käsityö- ja Tehdasyhdistyksen sunnuntaikoulupäivystäjä 1873; valittu sunnuntaikouluvalvojaksi 1885; valittu 1885 jäseneksi komiteaan, jonka valmistettava Yhdistyksen lausunto erääseen teollisuudenharjoittajain kokoukseen, joka oli koolle kutsuttu Helsinkiin Keisarikunnan tulliolojen muuttamisen johdosta; jäsen Yhdistyksen 1887 asettamassa komiteassa, jonka ehdotettava keskustelukysymyksiä Oulussa 1887 pidettyyn Teollisuudenharjoittajain kokoukseen; valittu Yhdistyksen edustajaksi juuri mainittuun kokoukseen; jäsen Yhdistyksen niinikään 1887 aettamassa komiteassa ohjesääntöehdotuksen laatimista varten ammattiyhdistyksille; Yhdistyksen tilintarkastaja 1887; valittu Yhdistyksen varaedustajaksi Vaasassa 1890 pidettyyn Teollisuudenharjoittajain kokoukseen. Kuollut 22 p. tammik. 1902.


----------------------------------------
Adam Theman osallistui Suomalaisen Sivistysseuran perustamiseen, mikä seura tarkalleen oli ei ole tiedossa mutta ohessa lainaus eräästä sivistyseurojen synnystä tehdystä väitöskirjan esipuheesta: 

-Sivistysseurat kuuluivat oloissamme ensimmäisiin joukkojärjestöihin, joiden toiminnassa oli mukana sekä yhteistä kansaa että säätyläistöä. Seurat perustivat jäsenilleen kirjastoja ja sanomalehtien lukusaleja, mahdollistivat kuoro- ja näytelmäharrastusta sekä järjestivät sivistäviä huvitilaisuuksia, joissa kuultiin kansantajuisia esitelmiä. Ohjelman päätteeksi tanssittiin. Kokousten keskeisenä tarkoituksena oli lähentää säätyläistöä ja kansaa toisiinsa, ja erityisesti tämän toivottiin toteutuvan säätyjen välisen tanssin kautta. Vaikka toiminta oli säätyläisvetoista, kaikki suomalaiset sivistysseurat olivat kuitenkin syntyneet alhaalta kasvavana toimintana, käsityöläisten oman aktiivisuuden kautta. Ammattikuntien lopettamiskaudella erityisesti käsityöläisnuoriso tarvitsi kiltojensa tilalle uudenlaisia yhdistyksiä. Mukaansa se tarvitsi johtamaan tottunutta säätyläistöä, joka sitten hankki ja säilytti seurojen määräysvallan itselleen. On suorastaan paradoksaalista, miten häikäilemättömin järjestöllisin toimin säätyläistö säilytti vallan itsellään seuroissa, jotka pyrkivät harmonisoimaan ja tasoittamaan yhteiskuntaluokkien välisiä eroja. Tästä huolimatta suomalaisissa sivistysseuroissa jäsenkunnan enemmistön muodostivat käsityöläistaustaiset työläiset. Myös naisten osuus jäsenistöstä oli huomattava. Helsingissä naisia oli puolet jäsenistä, ja Turussa naisten osuus kohosi joinakin vuosina jopa kahteen kolmannekseen.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Salomon Waara oppia saamassa II


Adam Theman, karvarimestari, huom. punainen alleviivaus Photosopattu.

Kauaa ei tarvinnut kalenteria selailla, aakkosittain nimen mukaan löytyi melko pian sivulta 108 Adam Theman, garfvarmästare, St. Robertsgatan 20. Itse asiassa olinkin jo ehtinyt päivää aikaisemmin puhelimitse kysynyt tutkijalta, onko arkistossa mahdollisesti kyseisen henkilöstä ja nahkurinverstaasta mitään tietoa. Puhelun aikana ystävällinen nuori tutkija löysikin melko pian Adam Themanin ja hänen osoitteensa. Nyt oltiin siis päästy hienosti alkuun. Garfvarmästare - karvarimestari, - nykyään tosin nahkurimestari, upeasti ollaan jäljillä! Kalenterissa on eri ammatinharjoittajat sulassa järjestyksessä, talonomistajasta musiikinopettajattareen. Ammatinharjoittajat, ilmeisesti porvaristoon kuuluneet kansalaiset olivat kalenterin mukaan pääosin ulkomaalaissukunimistöä, joskin pelkällä neiti-tittelilläkin kalenteriin halutessaan pääsi.

Salomon Waara oppia saamassa



Salomon Waara siirtyi Oulussa 1870-luvun loppupuolella saamiensa oppien jälkeen Helsinkiin. Jotta olisin päässyt Salomonin opiskelu- ja harjoittelupaikan jäljille päätin tutustua Helsingin kaupunginarkiston kokoelmiin. Sain selville, että arkisto sijaitsee lähellä Kaupunginteatteria ja milloin sinne on yleisölle vapaa pääsy arkistoja näkemään. Jännitin hieman ensimmäistä arkistokäyntiäni mutta jo ovella minut toivotettiin ystävällisesti sisään ja avuliaat tutkijat neuvoivat mielellään miten kannattaisi edetä hankkeessani. Niinpä sain eteeni erilaisen määrän erilaisia matrikkeleita ja osoitekalentereita. Sain selville, että ennen varsinaisen puhelinluettelon ilmestymistä Helsingissä julkaistiin osoitekalenteria ainakin vuodesta 1850-alkupuolelta alkaen, tosin yksinomaan på svenska, Adress-Kalender. Kalenterissa oli aakkosittain muun muassa eri ammatinharjoittajien osoitteet ja myös "keltaiset sivut", joissa ammatinharjoittajat, yrittäjät saattoivat mainostaa toimintaansa. Löytyisikö sieltä jotakin mikä viittaisi Salomonin kisällinpaikkaan A. Themaniin?

torstai 13. toukokuuta 2010

Possen Krouvin avajaiset 1967



Viipurin Pamauksen tekijä Knut Posse on käynyt Helsingissäkin, tosin ravintolan muodossa. Hilja Liukon ja lapsiensa omistama Viipurin Keksi ja Rinkeli Oy omisti parhaimmillaan Helsingissä useita kahviloita, arkkitehtien suunnittelemat tyylikkäät sisustukset ja konditoriotuotteet erinomaisia. Yritys lähti laajentamaan toimintaansa 1960-luvun puolen välin jälkeen ravintola-toimintaan ja avasi Kalevankatu 17:n kohdalle olutravintolan; viipurilaiseen henkeen. Helsingin Sanomissa julkaistu artikkeli ravintolan avajaisista:

Possen Krouvi avattiin. Helsingin kuudes olutravintola Possen Krouvi avattiin eilen. 72-paikkainen viihtyisä ravintola sijaitsee Kalevankatu 17:ssä. Ravintolan omistaa Viipurin Keksi ja Rinkeli Oy, ja sen sisustuksesta henkiikin viipurilainen tunnelma, jota luovat mm. jättiläiskokoiset valokuvat Viipurin linnasta sekä koko seinän mittainen panorama itse Viipurin kaupungista.
Eiliseen avaustilaisuuteen toivotti vieraat tervetulleiksi johtaja Ilmari Liukko. Olutravintolatilanteen kehitykseen loi katsauksen maist. Tauno A. Tuominen Alkosta todeten mm., että Suomessa on tällä hetkellä 85 olutravintolaa vastaavan luvun ollessa Ruotsissa yli 3000. Hän huomautti, että meilläkin on tällä hetkellä painopiste siirtymässä mietoihin juomiin ja tässä näyttelevät olutravintolat erittäin tärkeätä osaa.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Sukua Rantalassa II



Vasemmalta: Margareta Kinnunen s. Vaara, Ann-Sofi Kangas s. Dahlman, Gulle Dahlman s. Göransson, Pirkko Göransson s. Kannari, Marta Vaara s. Göransson, Anni Vaara, Maija Göransson s. Vaara ja Oskari Vaara. Annin ja Maijan välissä nuori neiti on Pia Göransson, Ollen ja Pirkon tytär. Takarivi: Erkki Waara, Ragnar Göransson ja Olle Göransson. Kuvattu Rantalassa Janakkalassa 1955-vuoden paikkeilla. Jonkun läsnäolleen merkkipäivää on ilmeisesti vietetty, mutta kenen? Salomon Waaran lapsia ovat siis Anni Vaara, Maija Göransson s. Vaara ja Oskari Waara, kun taas Erik August Göranssonin lapsia on kuvassa Gulle, Marta ja Ragnar Göransson. Ja Ann-Sofihan on Gullen tytär.  Kuva: Kai Vaara.

Sukua Rantalassa



Kuvassa vasemmalta allekirjoittaneen äiti Margareta Kinnunen s. Vaara, serkkunsa Ann-Sofie Kangas s. Dahlman ja Tatan, Margaretan isä Oskari Waara. Kuvattu Rantalassa Janakkalassa 1950-luvulla.

Olle ja Pirkko Göransson 1950-lukua


Pirkko ja Olle Göransson vanhimman Pia-tyttärensä kanssa; 1950-lukua, puolenvälin aikaa. Missä lienee otettu, Rantalassa, Janakkalassa todennäköisimmin. Olle on Ragnar Göranssonin poika.

Olga Mathilda ja Erik August Göransson 1930-lukua



Olga Mathilda ja Erik August Göransson ovat tulleet ilmeisimmin Marta-tyttären perheen luokse vierailulle Napialaan Tervakoskelle 1930-luvulla, varmaan lähempänä vuotta 1935. 1930-luvulta molemmista yhdessä tai erikseen on vain muutamia kuvia; Erik August kuoli 1935 huhtikuussa - seitsemänkymmentä viisi vuotta sitten - tuntuu kuitenkin kuin hän tai vaimonsa Olga  eläisi edelleen tässä meidän keskuudessamme.

Kastrup - Kööpenhaminan kautta kohti "Itämaita" - Leipzigia


Tanskalainen postimies 1950-luvulla.

Matka Leipzigin messuille ei tapahtunut vielä 1950-luvulla yhdellä lennolla. Ensin lento Seutula (Helsinki) - Bromma (Tukholma), sitten Bromma - Kastrup (Kööpenhamina) ja lopulta Kastrup - Leipzig. Kaksi välipysähdystä täytyi nelimoottorisella Douglas DC-6-potkurikoneella tehdä. Tanskalaisen postimiehen laukun yläosasta aukeavan luukun takana on kymmenen tanskalaista matkailukohdetta, sen aikaiseen postikorttityyliin sopivasti. -  Kastrup 3.3. 1957 klo 12.00.  R. Eini! Matkan toinen etappi on  saavutettu. Aurinko paistaa  ja lunta täällä ei ole lainkaan. Tähänastiset kulut on 2 postikorttia (Sinulle). Lähdemme jatkaman viimeistä lentomatkaa kohti itämaita. Terveisin Pelle. 
Itä-Saksa tunnettiin 1950-luvulla vahvasti "itämaana", itäiseen Eurooppaan kuuluvaksi, niin että se piti tai sen saattoi erikseen mainita.