maanantai 28. kesäkuuta 2010

Santeri ja Erik August; 1930-lukua



Erik August Göranssonin hyvä ystävä, taidemaalari Santeri Salokivi vasemmalla maalauslaukku oikeassa kädessään ja sateenvarjo vasemmassa, itse Erik August istuen maalausvälineitään järjestellen. Aika jo on 1930-lukua, alkupuolta hyvinkin. Kaksi muuta miestä tuntemattomia. Kravatit joka miehellä.

Pitsinnyplääjät Maarianhaminassa 1960-luvulla



Ahvenanmaalla 1960-luvun puolen välin aikoihin Saga Cederqvistin (1904 - 1978) kotona Maarianhaminassa Skarpansvägenillä on meneillään rouvien pitsikerhoistujaiset. Hauskaahan heilla tuntuu olevan. Itse moster Saga oikealta toinen ja seisomassa oven vieressä kameraan päin katsoen Sagan nuorempi Margit-sisko (1906 - 1967). Taustalla sitten heidän isänsä kirkkoherra Erik August Göranssonin (1868 - 1935) maalauksia: oikealla suuri taulu, jossa lampaita ja Saga sekä yksi siskoista Irma Göransson malleina; maalausvuosi 1909 Kumlingen kallioilla. Suoraan takaseinällä taulu Kastelholman linnasta, sekin EAG:n teoksia. Graafinen nuorta tyttöä esittävä piirros oikealla silmälasipäisen rouvan takana esittää Sagan vanhempaa Marta-siskoa (1902 - 1976); piirros on Göranssonien hyvän perhetutun Santeri Salokiven piirtämä 1910-vuoden aikoihin.

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Harald Göransson - kunniamerkkejä



Harald Göransson (1908 -1966), yksi Erik August Göranssonin (1868 - 1935)  pojista oli aktiiviaikanaan rannikkopuolustuksen palveluksessa. Oheisena hänen kunniamerkkinsä, joista suuri osa liittyy kylläkin vapaapalokuntatoimintaan. Ylärivi vasemmalta: 
Turun vapaaehtoinen palokunta 1838 - 1938; keskellä ei tietoa; oikella: Suomalaisen yleisen palokuntaliiton kunniamerkki tekstein: För ett förtjänstfullt arbete till brandkårens fromma. Keskirivi: pinssi: FBK 1887, alempana:  SFK ja vasemmalla hopeinen FBK-merkki: för 20-års tjänst ja pronssinen: för 10-års tjänst. Alhaalla puolustusvoimien kunniamerkit: Hopeinen Vapaussota 1918-mitali; seuraava on Turun suojeluskunnan merkki: Å.S.K 4. Komp. A. Kl. I Pris 45 p. 10.4.1921. seuraava: Urheilu-Isänmaa-merkki ja oikella: Kunnia-Isänmaa 1939-1940; talvisodan muisto/osallistumismerkki. Mutta miten Harald on saanut Vapaussota-merkin, ollen itse vuonna 1918 vasta kymmenvuotias?

Arthur´s tennisracket från 1920-talet




Ett fint tennisracket från 1920-talet.

Arthur Cederqvist var ivrig idrottsman och spelade bl.a. tennis på 1920-talet. Här har vi hans tennisracket, märket är OXFORD om någon vill veta det. Material för racket är naturligtvis av trä. På racket finns Arthur´s egen namnteckning. Foto: mk

Arthur Cederqvist ca. 1910



Arthur Cederqvist (1890-1969), kallades Atte, i bilden ca. 1910 vid 20-års åldern. Atte var Sagas ( f. Göransson) första man, de giftade sig år 1940 ( 8.12.1940). Arthur Cederqvist var som bankdirektör i Ålandsbanken och aktiv FBK-man. Och Atte ägade en fin segelbåt av trä, åtminstone en, han spelade också tennis ( bilder finns) och var ivrig teater-människa (ordförande emmeritus vid teaterföreningen i Mariehamn). IFK Mariehamn grundades år 1919 av bl.a. Arthur Cederqvist. Kommer mera bilder.

Midsommarstång, Eckerö, 1970



En åländsk midsommarstång från Eckerö av början 1970-talet. Saga Cederquist från Mariehamn har skrivit ett vypostkort till sin kära Marta-syster i Tervakoski, Janakkala. Saga tillbringade sin sommartid år 1974 på landet med sin man Tor Brenning. Foto & Copyright: O. T. Beckman, Mariehamn.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Olga ja Erik Helsingissä 1903


Postikorttimaisema Hangosta 1900-luvun alusta.

Helsinki 6.10.1903. Mammamme kultainen! Olemme onnellisesti saapuneet tänne tiistaina aamupäivällä, kyllä se on kummallista ja hauskaa. Muistelemme teitä siellä kotona, pitäkää lapsia, että eivät kylmety, toivomme, että voitte hyvin, terveisiä kaikille, voikaa hyvin. Olga ja Erik.
---
Erik August Göransson on lähtenyt Olga-vaimonsa kanssa Helsinkiin. Mikä on mahtanut olla kulkuneuvo, höyrylaiva ilmeisimmin. Matkan tarkoitus ei myöskään kortista ilmene, mutta on saattanut liityä Erik Augustin papin työasioihin - miksei matkan tarkoitus ole ollut yhtä hyvin yhteinen pääkaupunkiloma. Ja olihan Olga Göransson s. Jansson syntyjään helsinkiläinen ja suomenkielinen, eli saatoivat tulla tapaamaan Olgan ystäviä ja sukulaisia. Olgan isä oli muuten rakennusmestari, nimenomaan kirkollisten rakennusten rakennusmestari. Erik August oli 1903 kappalaisena, pappina Iniön seurakunnassa Turun saaristokunnassa.  Siihen asti syntyneet lapset olivat Ragnar ( s. 1898), Irma (s. 1900) ja Marta  (s. 1902). Eli nuorinkin Marta-tytär (s. 8.3.1902) oli lokakuussa 1903 vasta puolentoista vuoden ikäinen. Lapset olivat jätetyt Olgan Mathilda-äidin erinomaiseen huostaan ja Olgan huoli lapsistaan oli normaalia äidin huolehtimista. Postikortin aiheena Badhusparken Hangossa ja osoitteena oli Fru Mathilda Jansson, Töfsala, Iniö Prästgården. Töfsala eli Taivassalo lukee myös postikortin leimassa; se sijaitsee Kustavin puolella mantereella, ilmeisesti lähin postikonttori. Kortti oli painettu: Knackstedt & Näther, Hamburg (n:o 1095). Hangon Badhusparkenista, Hangon kasvusta ja pyrkimyksestä merkittäväksi merikaupungiksi on kuvailtu erinomaisesti Birgitta Ekström Söderlundin tarinassa.

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Werner Lehto med familj 1960




Johan Werner Lehto, J. W. Lehto, pellolainen sekatavarakauppias aikoinaan ja Salomon Waaran Matilda-siskon poika on lähettänyt Oskari-serkkunsa leski-vaimolle Marta Waaralle joulukortin 1960-luvun alussa, postikortin päivämääräleimasta ei saa aivan selvää. Kauppa ei enää ole toiminnassa, Wernerin Ivar-poika jatkoi liikettä vielä 1970-luvulle ja kylläkin kaupan kyljessä komeilee vielä J. W. Lehto-kyltti tallessa; taloa asustelee Iivari Lehto nykyään. Marta Waara oli Waara kaksoi W:llä pellolaisille sukulaisille, olihan Salomon itse alkujaan tupla W-Waara. Mutta että tituleerattiin vielä 1960-luvulla leskirouvaksi ... änka fru .....

Eckerö Tullhus 1967


Postikort: Eckerö Tullhus; Foto och ensamrätt: O. T. Beckman, Mariehamn

Ahvenanmaalla sijaitseva Eckerön Tulli- ja Postitalo, Tullhus kuvattuna  postikorttiin. Postikortti on alkujaan mustavalkoinen mutta koska neliväripainatustekniikka oli kallista niin kortit väritettiin. Kortti on kulkenut helmikuussa 1967 Moster Saga Cederquistilta s. Göransson siskolleen Marta Vaaralle s. Göransson.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Tervakosken Seuratalon historiaa II


Tervakosken Seuratalon mannekiiniesitys vuodelta 1946-47.

Tervakosken Seuratalo valmistui 1886.  Kuvasta näkee selvästi, että Seuratalo oli kaksikerroksinen, yläkerrassa lehteri ja muun muassa biljardihuoneet. Samoin lehteriltä näki mainiosti näyttämölle kuten tässäkin yleisö katselee pukukierrosta. Asuipa talossa  taloudenhoitaja, leskivaimo Gustafssonskakin, joka piti pientä pullakanttiinia asiakkaille. Tervakoskella on toiminut Marttojen paikallisjärjestö Tervakosken Martat ry vuodesta 1944, tässä heidän toimintansa alkuvuosina järjestämä mannekiininäytös joko vuodelta 1946 tai -47.  Hilkka-Maija Keskivari esittää Tuukkalan puvun. Vanha kaksikerroksinen hirsipuurakenteinen Seuratalo oli Tervakosken tapahtumien keskus 1900-luvun vaihteesta aina 1950-luvun loppuun saakka ennen uuden samalle paikalle rakennettua seurataloa. Seuratalolla pidettiin myös jumalanpalvelukset, joihin papit tulivat Janakkalan pitäjän kirkosta, silloin kun vielä Tervakoskella ei ollut vielä omaa kirkkoa. Seuratalolla järjestettiin myös huvitilaisuudet, teatteriesitykset aina tansseihin saakka. Talon yläkerran biljardihuoneita oli kaksi, toinen työläisille ja toinen herroille, niin kuin viereisessä kaksirataisessa keilahallissakin oli järjestys. Seuratalolla vietettiin myös koulun  joulu- ja kevätjuhlat.
----------
Kuva ja osa tekstistä Janakkala Ennen ja Nyt 1974-lehdestä.

Janakkala Ennen ja Nyt 1971




Arvostettu ja pitkään julkaistu pitäjälehti Janakkala Ennen ja Nyt -lehti ilmestyy vuosittain. Lehti on ilmestynyt vuodesta 1951 Janakkala-Seuran kustantamana. Janakkala-Seurakin on jo ehtinyt 60-vuoden ikään. Lehti kertoo Janakkalan historiaa, eri kylien ihmisten tarinoita menneiltä ajoilta niin, että jokaiselle löytyy jotakin. Napialan Nahkatehdas Oy oli yhtenä tukijana vuoden 1971 lehdessä. Tehdas lopetti toimintansa 1991 - 111-vuotiaaksi ehdittyään. Mitkäköhän vuoden 1971 Janakkala Ennen ja Nyt -lehden tukijayrityksistä mahtavat olla edelleen olemassa?

Flakartillerieschule III Lehrgruppe D 1943 Berlin



Vihdoin ollaan tutkakoulutuksessa Berliinin lähistöllä. Tarkka koulutuspaikka oli F.A.S. III Lehrgr D Berlin, - Heiligensee ja kenttäpostiosoitteena Post Tegel. Erkki Waara on lähettänyt kenttäpostikortin kotiväelleen ja  erityisesti äidilleen Marta Vaaralle 11.3.1943. Kortin sisältö on äärimäisen varovainen kertomaan mitä koulutukseen on tarkalleen sisältynyt, tiedetään kuitenkin myöhemmin vahvistetun, että koulutus käsittänyt mm. Helsingin suurpommituksissa käytettyjen nk. Irja-tutkien koulutusta, jotka olivat  helmikuussa 1944 käytössä juuri näiden Saksassa koulutettujen sotilaiden käyttämänä: 

Hyvä kotiväki! Kirjoitan taas jonkun rivin. Klo on jo 12 yöllä. Tulimme juuri elokuvista kaupungista junalla. Kappale oli eri suuremmoinen "Mynchausen"-niminen. Parempaa ei juuri koskaan näe. Jos huomenna jää aikaa niin kirjoitan kirjeen. -Lämmitän vähän korviketta ja syön voileipää, että saan taas mahani täyteen. En ole vielä saanut yhtään mitään postia Suomesta. 3-4 kirjettä on jo porukalle tullut. Siis monet terveiset kaikille. Ehkä jo parin viikon kuluttua olen Suomessa. Hei vaan, Erkki.
_______
F.A.S. III Lehrgr D = Flakartillerieschule III Lehrgruppe D, eli hämäläisittäin: III:n ilmatorjuntapuolustuskoulun oppijakso D.

Berliiniin lähdön odotusta keväällä 1943



Sotamies Erkki Waara muiden valittujen mukana odotti jo heti tammikuun alusta 1943 lähtöä Berliiniin tutkakoulutukseen. Koulutettavat olivat valitut pääasiassa riittävän saksankielen taidon omaavista miehistä, upseeriainesta piti tietysti olla itsestäänselvästi joka miehellä. Odotusaikaa vietettiin Santahaminassa Helsingissä mutta Erkille odotusaika alkoi jo selvästi turhauttamaan, olihan jo kulunut useita viikkoja vuoden alusta, joksi alunperin lähtöä oli suunniteltu tapahtuvaksi. Miehillä oli uudet ehjät varusteet ja niistäkin piti väliaikaisesti vielä luopua. Matkalle kyllä lähdettiin mutta ei vielä tammikuun aikana.

23.1.1943. Heipä hei!
Kirjoitan tässä näin melkein heti lomalta palattuani kirjeen.  - Kyllä asiat voi mennä vallan kuperkeikkaa sillä matkasta ei tule mitään. Maanantai aamusta klo 7.00 on entisajan höykky ja harjoitukset tiedossa. Me luovutamme hyvät vehkeemme kaikki pois ja vanhat huonot risat saamme tilalle maanantaista alkaen. Ihan vetäisen hirteen itseni, sillä niin kovasti leikkaa ja keljuttaa. Kai saan vähitellen syötyä voin ja leivät etteivät ne pahene. - Päänsärkyä on ollut koko päivän ja muutenkin niin huono olo, en tiedä tulenko kipeäksi, ehkä on vähän kuumettakin. Iltalomalle tuskin pääsen, jos huomisesta viikon perästä, ehkei silloinkaan vielä. Älkää vaan lähettäkö mitään paketteja. Olen niin kyllästynyt elämääni. Täytyy kai aloittaa lukemaan tykin osia vaan ahkerasti, että jotain osaisi maanantaina oppitunneilla. Lopetan kai taas, olen niin kovin kuitti. Maanantaina koitan taas kirjoittaa voinnistani jotain. Siis näkemiin, Erkki.

lauantai 19. kesäkuuta 2010

"Älkää ampuko, tää on mun!"




Sotamies Pauli Liukko kirjoittaa heinäkuussa 1941 isälleen Veikko Liukolle: Täällä näin 13.7.1941. Hei Isä! Kiitos siitä paketista, jonka sain, se oli oikein hyvään tarpeeseen. Täällä on jaksettu oikein hyvin, niin ruuan kuin kaiken muunkin puolesta. Tämä olisikin kuin paradiisi, ellei olisi vaaraa, että tulee kattoon reikiä tai moottori tekee lakon juuri pahimmalla hetkellä, mutta ei kai se sitäkään tee. Hei sitten, Pauli. Lähettäjä: Stm. Pauli Liukko, 1 k.p.k. 3772.
Kortin mukaan Pauli oli 1941 kesällä panssarivaunun miehistössä, ei liene helppo homma ollut sekään.
Kortti oli osoitettu Paulin isälle Veikko Liukolle Kerisaloon. Talvisodan jälkeen, ensimmäisen evakon jälkeen, kun Viipurin Keksi ja Rinkeli Oy:n juuri valmistunut uusi tehdasrakennus koneineen jäi Viipuriin piti Veikko Liukon yrittää taata elanto isolle perheelleen ja perusti Kerisaloon Makeistehdas Nizzan Oy:n. Sodan aikana Veikko Liukon omistamalla Wiipurin Keksi ja Rinkeli Oy:llä oli tehdas Iisalmessa, jossa tehdas valmisti muun muassa näkkileipää rintaman sotilaille. Iisalmen tehtaan johtajana oli Hilja Liukon veli Väinö Susi. Makeistehtaita on Suomessa ollut aikoinaan runsaasti. Enimmillään 1800-1900-luvun vaihteessa. Susista tarinaa myöhemmin.

Kauppamatkustaja-jäsenkortti


Itä-Suomen Kauppamatkustaja- ja Liikemiesyhdistyksen jäsenkortti vuodelta 1945.

Wiipurin Keksi ja Rinkeli Oy:n yksi kolmesta perustajasta oli 1895 syntynyt Veikko Liukko, joka oli jo ennen yrityksen perustamista toiminut aktiivisena kiertävänä kauppiaana Viipurin läänissä 1920-luvun alusta lähtien. Oheisena Itä-Suomen Kauppamatkustaja- ja Liikemiesyhdistyksen jäsenkortti vuodeksi 1945. Kauppamatkustajan työssä Veikko oppi liikeyrityksen operatiiviset ja strategiset taidot: leipomon kasvoi monikymmenhenkiseksi teolliseksi yrittämiseksi, joka tunnettiin laajalti koko Suomessa. Sodan jälkeenkin yrittäjän onnistui evakkona jälleenrakentamaan tehdastoiminnan monella paikkakunnalla - Hämeenlinnassa, Lappeenrannassa, Keravalla ja Helsingin Käpylässä. Tosin jo vuoden 1945 loppupuolella yrityksen johtoon tuli Veikko Liukon leskivaimo Hilja Liukko s. Susi.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Marta ja Oskari naimisiin 16.6.1923!



Totta, tänään 16.6. tosin vuonna 1923 menivät Marta Göransson ja Oskari Vaara naimisiin Ahvenanmaalla; olivat tunteneet toisensa kylläkin jo pitkään, ilmeisimmin Martan lapsuudesta asti 1900-luvun alkuvuosilta. Mutta jotain oli sellaista, että yhteen menivät ja kolme lasta heille syntyi - Erkki 1924, Margareta 1927 ja Kaj 1931.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Isänmaan puolesta 16.6.1944


Sotilaspastorin kirje 16.6.1944 kaatuneen Pauli Liukon omaisille.

Rintamalla 8.7.1944. Johtaja Veikko Liukko, Kerimäki.
Tänne osoitetun tiedustelun johdosta ilmoitan, että poikanne kaatumisesta on lähetetty virallinen kaatumisilmoitus sekä lisäksi Helsingin osoitteellanne tarkempi selvitys tapahtumasta.
Poikanne Pauli Liukko kaatui 16.6.1944 taistelussa Kivenavan Ahijärvellä. Hän oli juuri palannut lomalta ja kävi palatessaan sidontapaikalla, jossa hänet tapasin. Hän kyseli komppaniaansa, joka sillä hetkellä ei ollut muun pataljoonamme yhteydessä, vaan alistettu rykmenttimme toiselle pataljoonalle. Lähdettyään komppaniaansa oli hän ehtinyt olla siellä vain n. 15 min, kun erääseen puuhun sattunut kranaatti räjähtäessään löi häneen kuolettavan sirpaleen. Haavoituttuaan hän oli hypännyt vielä korsuunsa ja lausunut vain sanat "ai, ai" ja kuollut siihen.
Hänen ruumiinsa vietiin kaatuneiden kokoamispaikalle, mutta ei ole tietoa, ehdittiinkö enää sieltä kaatuneita evakuoida. Jäämistönsä lähetin 8387/2 Kpk:lle ja jäämistötodistukseen merkitsin Helsingin osoitteenne, jonka korp. Pauli Liukko oli yksikölleen antanut. Se, että aikaisemmin ole saaneet asiasta varmuutta, johtuu siitä, että osoitteenne on muuttunut.
Surunne on raskas, tiedän sen. Lohduttakoon Teitä kuitenkin tieto siitä, että poikanne oli todella sotilas, joka täytti aina tunnokkaasti tehtävänsä. Hänet oli valittu nyt alkaneelle upseerikurssille, mutta hän ehti ennen sitä antaa kaikkensa. Ja ennen kaikkea lohduttakoon teitä kaikkia hänen omaisiaan kaiken lohdutuksen Jumala, jonka kädessä on elämämme ja kuolemamme.
Samalla pyydän tuoda pataljoonan komentajan ja oman osanottoni raskaaseen suruunne. Herra maatamme armahtakoon!
Osanottoterveisin, Veikko Huttunen, sotilaspastori 3469/2.
------------------
Tänään 16.6. päivälleen 66 vuotta sitten kaatui yksi Liukon sisaruksista rintamalla. Paulin äiti on sanonut eräässä radiohaastattelussa, että yhden pojan annoin Isänmaalle. Muistamme Paulia tänään, muistamme häntä joka päivä. Kaikki emme ehtineet Sinua tuntemaan mutta mielissämme, sydämissämme olet Pauli.

Harald Göransson - Las Palmas


Las Palmas, Barrio Las Alcaravaneras.


Harald Göransson, yksi Erik August Göranssonin pojista oli mukana merisotilaana Suomen Joutsenen toisella pitkällä purjehduksella 1932 - 1933. Tältä matkalta on erinäinen määrä valokuvia mutta säilyneitä postikortteja tai kirjeitä ei liene monta, tässä tosin yksi. Suomen Joutsen on pysähtynyt matkallaan Las Palmasiin, josta Harald on kirjoittanut kortin sisaruksilleen Helsinkiin. Las Palmas 16.11.1932. Kära Marta, Saga m. fl. Är nu här i Las Palmas. Resan har gått bra, fast vi inte haft vidare sympatiska vindar. Var i måndags i land. Staden är ingenting av vikt ...  Las Palmasista matka jatkui Porto Grandeen, Kap Verden saarille.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Tervakoski Oy 150 vuotta 1968



Tervakosken paperitehdas täytti 150 vuotta 1968; juhlallisuudet olivat poikkeuksellisen suuret ja vastaanottoja oli pitkin juhlapäivää 12. maaliskuuta. Napialan Nahkatehdas Oy mainitaan Tervakosken Kaiku-lehden tehdasnumeron uutisoinnissa yhtenä onnittelijana muiden joukossa. Kuvassa kylläkin Hämeen läänin silloinen maaherra Jorma Tuominen, kansleri Klaus Waris ja vuorineuvos Bror Serlachius.

Hyvää nimipäivää Oskari! - 1933


Viipurin linna - Wiborgs Slott.

Viipurissa tai aivan sen läheisyydessä opettajana 1920-30-luvulla toiminut Eino Waara onnittelee veljeänsä Oskari Waaraa hänen nimipäivänsä johdosta: Parhaimmat onnitteluni! ; allekirjoituksena: Eino, Viipuri 30.11.1933.  Oskarinpäivää vietetään ensimmäinen päivä joulukuuta. Eino lähetti kortin Oskarille Tampereelle Pyynikin Nahkatehtaalle, saman vuoden toukokuussa Oskari oli tehnyt kaupat Pyynikin Nahkatehtaan osakkeista. Koko Oskari Waaran perhe asui melkein neljä vuotta Tampereella Palomäentie 15:ssa vuosina 1933 - 1937.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Hemming Vaara - Napialan Nahkatehdas 1915


Hämeenlinnan vuoden 1915 puhelinluettelon sivuilta löytyy Napialan Nahkatehtaan kohdalta merkintä:

Vaara, H. V., Napialan Nahkatehdas - 

mikä todistaa selvästi sen, että nahkatehdas on ollut nahkatehtaan perustajan Salomon Waaran vanhimman pojan Hemming Vaaran (H. V. = Hemming Vaara) omistuksessa jonkin aikaa ennen Oskari-veljelleen siirtymistä.


Tervakosken Seuratalon historiaa


Tervakosken kansakoululaiset 1950-luvun kevätjuhlissa.

Vanha Tervakosken Seuratalo ansaitsee tulla nähdyksi kaikkien säilyneiden kuviensa kautta. Komea, upeaa arkkitehtuuria edustanut puurakenteinen Seuratalo rakennettiin 1886 ja se palveli kuntalaisia pitkään vielä 1950-luvulle saakka, milloin Seuratalossa pidettiin seurakunnallisia tilaisuuksia, milloin siellä järjestettin elokuvaesityksiä, milloin kansakoulun kevätjuhlia kuten oheisessa kuvassa. Kuvan keskellä kolmen opettajan ryhmän vasemmalla virsikirjaan katsoen opettaja Yrjö Haltila, tunnettu tervakoskelainen ja pidetty opettaja. Kuva lainattu Janakkalan Joulu 1998-lehdestä.

Tervakosken keilahallin historiaa


Tervakosken kaksiratainen keilahalli rakennettin 1890-luvulla. Kuvausvuosi ei ole tiedossa.

Tervakosken kaksiratainen keilahalli valmistui 1890-luvun alussa; 1910 Tervakosken kansakoulun tilat kävivät niin ahtaaksi, että päättäjät olivat sitä mieltä, että keilailu saa antaa tilaa nuorille kansakoululaisille ja hallista tuli osa koulua. Sosiaaliluokkajako oli keilahallissa selvä: toista rataa keilasivat työläiset ja toista rataa virkamiehet - ei auttanut vaikka toinen rata olisi ollut tyhjänä. Keilahallirakennusta ei enää ole olemassa, sen säilyttäminen olisi ilmeisesti ollut kunnan virkamiehille ylivoimaista. Keilahalli oli osa Tervakosken seurataloa vaikkakin eri rakennuksessa.  Nyt sen arvo tunnetaan osana Tervakosken kultturihistoriaa, osana kouluhistoriaa ja osana keilailun koko maatakin koskevana historiana. Nahkatehtailija Salomon Waaran yksi pojista, kansakoulunopettaja Eino Waara on ottanut hienon kuvan aikanaan keilahallista, keilahallin sisältä, silloin vielä kun se oli keilailukäytössä 1900-luvun alussa. Eino Waaran kuva julkaistu blogissa aikaisemmin samoin kuin tarinaa keilahallista enemmänkin. Vanha keilahalli on purettu samoin kuin vanha Tervakosken seuratalokin. Tänä päivänä Tervakoskella keilataan uuden Tervakosken seuratalon yhteydessä olevassa kolmirataisessa keilahallissa. Oheinen kuva lainattu on Janakkalan Joulu-1998-lehdestä.

Åland - venevajat - olkikatot - EAG



Erik August Göransson maalasi paljon ahvenanmaalaista ranta- ja merimaisemaa. Oheinen öljyvärimaalaus on vuodelta 1908; kauniit venevajat olkikattoineen - nyt sadan vuoden jälkeen, ei, ei niitä enää ole olemassa.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Kaisaniemi 1907



Kumlingen kirkkoherra Erik August Göransson (s. 1868) 39-vuotiaana perheineen Helsingin vierailulla hieman toista sataa vuotta sitten. Kaisaniemen puistossa vietettiin kesäkuussa 6. - 9.6.1907 Svenska Folkskolans Vänners Sång- och Musikfest-laulujuhlia. Oikealla taustalla Siltavuorenpenkereen rakennuksia ja takavasemmalla näkyy Aleksanterin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan suuri kasvihuone. Suomen- ja ruotsinkieliset viettivät alkujaan yhdessä laulujuhliaan mutta sitten jakauduttiin kahteen eri joukkoon. 
Otto Andersson on kirjoittanut 1947 kirjan Finlandssvenska musikfester under 50 år. Laulujuhlista ja niiden historiasta  löytyy myös toinen kirja, "Kaiu, kaiu lauluni: laulu- ja soittojuhlien historia, jonka ovat julkaisseet Kerstin Smeds ja Timo Mäkinen. Kuva: Erik August Göransson, lasinegatiivi. Negatiivit ovat huolellisesti tallessa, joiden oikea säilytyspaikka saattaisi olla hyvinkin Museovirasto. Kuvan tapahtuman selvityksessä on auttanut Museoviraston kuva-arkiston emeritus-johtaja Sirkku Dölle. Kuvassa etualalla oikealla Erik Augustin lettipäinen kesähattuinen vaalea-, valkopukuinen vaimo Olga ja lapset Irma (s. 1900), Marta (s. 1902) ja Ragnar Göransson (s. 1898). Lapsillakin on hattu päässään, myös Ragnarilla. Olgan Mathilda Jansson-äiti on jäänyt Kumlingen pappilaan hoitamaan perheen pienimpiä: moster Sagaa (s. 1904) ja moster Margitia (s. 1906).

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Eckerö Fyr ca. 1910



Eckerön majakkarakennus; on edelleen olemassa, tosin nykyään asumiskäytössä. Taustalla arkkitehti C. L. Engelin suunnittelema tulli- ja postirakennus - ollut paikallaan jo vuodesta 1827. Storbyn rantamaisema muutoinkin varsin samanlainen kuin sata vuotta sitten, näin vahvistaa Eckerön nykyinen kirkkoherra Mårten Andersson. Kuva: Erik August Göransson.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Pyynikin Nahkatehdas, omistaja Oskar Waara


Oskari Waara oli jonkin aikaa 1930-luvulla Pyynikin Nahkatehtaan omistaja. Ajankohta osui samaan aikaan, kun päätös Napialan Nahkatehtaan uuden päärakennuksen rakentamisesta tehtiin, jopa se ehti valmistuakin. Mikä oli Pyynikin Nahkatehtaan toiminta-ajatus, tuottaa erilaisia nahkatuotteita kuin Napialassa vai mahdollisesti eri markkina-alueille? Oliko Oskari Waaralla tarkoitus siirtää nahkatehtaansa kokonaan Tampereelle? Vastauksia saattaa löytyä seuraavasta artikkelista, joka on julkaistu eräässä koko Suomen nahkateollisuuden vaiheita kuvaavassa kirjassa. Osaan kysymyksiin ei varmoja vastauksia ole. Joka tapauksessa Pyynikin Nahkatehtaan omistaminen oli muutaman vuoden päästä Oskari Waaralle kuitenkin ylivoimaista ja hän pyrki siitä tarkoituksella eroon. Pyynikin tehtaalle löytyikin lopulta uusi omistaja ja Oskari palasi Napialaan jatkamaan nahkurin ammattia ja yrittämistä. Luopuminen toisesta tehtaasta saattoi ollakin yrittäjän pelastus: Oskari saattoi keskittyä osaamalleen valjasteollisuuden alalle ja kehittää sitä edelleen. Olihan maassamme vielä 1940-luvulla runsaasti hevosia maanviljelyksessä ja metsäteollisuudessa.
---------------
Napialan Nahkamiehet

Vuonna 1880 perusti Ruotsin Ylitorniossa syntynyt, ensin Torniossa ja sitten eräillä muilla paikkakunnilla nahkurin ammattitaidon hankkinut Salomon Waara nahkimon Janakkalan pitäjään. Hän sijoitti sen Napialan kylään noin 1 km:n päähän Tervajoen rannasta jonkin matkan päähän tunnetusta Tervakosken paperitehtaasta. Sinne hän rakennutti tarpeelliset rakennukset ja laitteet ja kehitti yrityksensä vähitellen neljänkymmenen vuoden aikana nahkatehtaaksi. Sen tärkeimpinä valmisteina olivat mänttinahka ja hevosvaljaat, ompeluhihnat ym.
Perustajan työtä ryhtyi vuodesta 1921 jatkamaan hänen poikansa Oskar Aleksander Waara s. 5.2.1887 Janakkalassa. Käytyään kansakoulun ja kauppakoulua Oskari Waara perehtyi pääasiassa isänsä johdolla nahka-alan ammattisalaisuuksiin niin, että saattoi jatkaa ja kehittää Napialan Nahkatehtaan toimintaa.
Riittävän veden saanti laajennetun nahkatehtaan tarpeisiin tuotti vaikeuksia. Tehdas sijaitsi sitäpaitsi verraten kaukana rautatiestä, 10 km:n päässä lähimmältä Ryttylän asemalta. Muistaen monien tehtaansa Tampereella olleiden asiakkaitten menestymistä kenkäteollisuuden - mutta myös nahkateollisuuden - alalla hän päätteli, että vain Tampereella saattoi yrittäjästä kehittyä suurteollisuuden harjoittaja. Ja niin tämä Napialan toisen polven nahkamies hakeutui tänne.

Oskari Waara siirtyy nahkateollisuuden harjoittajaksi Pyynikille

Lähes vuosisadan neljänneksen ajan Osakeyhtiö Attila oli ennättänyt harjoittaa nahkateollisuutta omistamassaan Pyynikin nahkatehtaassa, kun sen toiminta täällä päättyi. Toukokuun 19. päivänä 1933 Oskari Waara osti Pyynikin tehtaan rakennukset koneineen ja muine laitteineen sekä tontin vuokraoikeuksineen 775.000 markan kauppahinnasta. Vastaanotto tapahtui elokuun alussa. Kaupunki hyväksyi tonttien 4 ja 4a kaupungin VII kaupunginosassa vuokraoikeuden siirron tehtaan uudelle omistajalle. Waaran tarkoituksena oli aluksi siirtää Napialan Nahkatehdas koneistoineen ja laitteineen Pyynikin tehtaaseen.
Syyskuun 5. päivänä 1933 merkittiin kaupparekisteriin toiminimi Pyynikin Nahkatehdas, omistaja Oskari Waara. Tarkoituksena oli ryhtyä harjoittamaan nahkateollisuutta Tampereella. Toiminimen prokuristina oli rouva Martta Regina Waara. Tehtaan teknilliseksi johtajaksi otettiin nahka-alan kokenut ammattimies Arvo Tuominen, joka varhemminkin oli lyhyen aikaa työskennellyt tämän tehtaan teknillisenä johtajana.
Uuden omistajan aikomuksena oli jatkaa tehtaassa pääasiassa pohjanahan mutta myös krominahan valmistusta.
Tehtailija Waaran tullessa pyynikin nahkatehtaan omistajaksi kolmekymmentäluvun alussa vallinnut yleinen maailmanpula ja myös Suomessa vallinnut raskas taloudellinen aika osoitti monilla teollisuuden aloilla selviä helpottumisen merkkejä. Nahkateollisuuden alalla tätä käännettä  parempiin aikoihin jouduttiin kuitenkin vielä odottamaan. Niinpä v. 1936 sekä raaka-aineiden tuonti maahan että teollinen tuotanto nahka-alalla väheni vielä edellisestä vuodesta. Valmista tavaraa jäi yhä myös varastoihin. Kun maan seitsemän suurimman nahkatehtaan arvo vuoden 1935 alussa oli 54.0 milj. markkaa vastaava määrä nousi vuoden 1936 alkuun mennessä aina 91.8 milj. markkaan, viimeksi mainitun summan vastatessa noin 3.135.000.000 nykyistä markkaa.
Tällainen suunta merkitsi myös Pyynikin nahkatehtaan myyntimahdollisuuksien huomattavaa heikkenemistä odotetuista määristä. Ja vaikka sitten viimeksi mainitun vuoden alkupuoliskolla kysyntä hieman vilkastui, muodostuivat vuoden jälkipuoliskon myyntimarkkinat jälleen varsin heikoiksi. Ja valmiin tavaran hinnat pysyivät jatkuvasti hyvin vähän tyydytettyinä.

Pyynikin nahkatehtaan kolmas vaihe päättyy

Nahkatehtaan uuden omistajan aikana valmistus supistui supistumistaan ja lopuksi sen tuotanto rajoittui pääasiassa vain mänttinahan ja valjaiden valmistukseen. Kuorma-autot tulivat yhä yleisempään käyttöön ja hevosvaljaiden tarve ja kysyntä vähentyi vastaavasti. Tehtaan jäädessä laitteidensa suuruuden huomioon ottaen vain vähäiseen käyntiin sen valmisteiden hinnat pysyivät runsaiden kustannusten takia liian korkeina.
Kaikki nämä tekijät ja edellä kerrottu näinä vuosina maan nahkateollisuutta painanut epäedullinen suunta osoittivat pian tehtailija Waaraalle, että hänen valoisat toiveensa Tampereella kehitettävän suurteollisuuden suhteen pettivät.
Yrityksen taloudellinen kestokyky ei ollut mahdollinen, elleivät markkinat aivan perinpohjin muuttuneet. Tehtailijan terveys alkoi myös näissä tuskastuttavissa oloissa horjua. Ja niin hänen oli vajaan neljän vuoden työskentelyn jälkeen luovuttava yrityksestä.
Heinäkuun 12 päivänä 1937 laadituin kauppakirjoin tehtailija Waara yhdessä puolisonsa kanssa myi tehtaan rakennuksineen ja tonttien vuokraoikeuksineen uudelle vasta perustetulle osakeyhtiölle, kuten seuraavasta esityksestämme selviää. Vastaanotto oli tapahtuva huhtikuun 10 päivästä alkaen mainittuna vuonna.
Tehtailija Oskari Waara palasi tämän jälkeen takaisin Janakkalan Napialaan jatkamaan teollista toimintaansa siellä.

Pirkanmaan Nahka Oy

Pyynikin nahkatehtaaseen etsitään uutta yrittäjää.

Esitetystä selviää, että tehtailija Oskari Waara joutui varsin pian Tampereelle siirryttyään kokemaan täällä aloittamansa yrityksen suhteen raskaita pettymyksiä. Tuskin hän oli ennättänyt täällä kolmea vuotta työskennellä, kun oli ryhdyttävä tiedustelemaan ostajaa, joka tyydyttävin ehdoin saattaisi vapauttaa hänet yrityksestä. Tällöin hän kääntyi eräiden muiden ohella diplomi-insinoori Vilho Jänneksen puoleen.
Sortavalassa syntyneenä 1897 Kaario Vilho Jännes - ent. Genetz - tuli ylioppilaaksi tämän kaupungin lyseosta 1917 ja suoritti diplomi-insinöörin tutkinnon Helsingin Teknillisen korkeakoulun kemiallisella osastolla 1922.
Jännes toimi sitten Auran Nahkatehdas Oy:n nahkatehtaan teknillisenä johtajana Aurassa 1923 - 34 sekä yhtiön toimitusjohtajana 1934 - 37. Tehtyään edellisen kymmenluvun lopulla myös ulkomaisen opintomatkan Saksaan hän oli saavuttanut nahanjalostuksen ja nahkateollisuuden alalla pätevän ammattimiehen taidon ja aseman.
Tehtailija Waaran tarjottua Pyynikin tehdasta inisööri Jännekselle tämä ei katsonut itsellään olevan taloudellisia edellytyksiä ryhtyä yksin yritykseen, niin houkuttelevalta kuin tarjous muuten tuntuikin. Se kävi mahdolliseksi vasta, kun hän sai eräitä nahkateollisuuden alalla kokeneita miehiä mukaan suunnitelmiensa taloudellista toteuttamista varten.

Pirkanmaan Nahka Oy:n perustaminen

Suunnitelman toteuttamiseksi insinööri Vilho Jännes oli vuosien 1936 ja 1937 vaihteessa käynyt valmistavia neuvotteluja tammikuun 23 päivänä ja seuranneen helmikuun 3 päivänä 1937 pidettiin Nakkilassa neuvottelutilaisuus, jossa päätettiin perustaa osakeyhtiö, joka ostaisi Pyynikin nahkatehtaan rakennuksineen ja tonntien vuokraoikeuksineen sekä sen kiinteät laitteet ja myyjän sieltä tarjoamat koneet. Samalla sovittiin siitä, että yhtiö ryhtyisi harjoittamaan tehtaassa ainoastaan muuta nahkateollisuutta, mutta ei pohjanahkateollisuutta.
Yhtiön perustava kokous pidettiin 13.2.1937. Uuden yhtiön osakepääomaksi hyväksyttiin 500.000 markkaa jaettuna viiteensataan 1.000 markan suuruiseen nimetylle henkilölle asetettuun osakkeeseen. Hyväksytyn yhtiöjärjestyksen mukaan osakepääoma voitiin korottaa 1.500.000 markkaan. jos osakas halusi luovuttaa osakkeensa jollekulle muulle kuin yhtiön perustajille oli se tarjottava yhtiön tai entisten osakkaiden lunastettavaksi.
Osakepääomasta merkitsi dipl.insinööri Vilho Jännes 300 osaketta, J. W. Suomisen Nhakatehdas Oy:n toimitusjohtaja Leo Suominen, teknillinen johtaja Lauri Suominen ja apulaisjohtaja Leena Suominen sekä insinööri Kurt Stuck ja neiti Lea Suominen - sittemmin Snäll - kukin 40 osaketta.
Yhtiön nimeksi ehdotettiin mm. Pyynikin Nahkatehdas Oy:tä. Siitä päätettiin kuitenkin erinäisistä syistä luopua. Nimitys nahkapirkka oli ammoisista ajoista tunnettu käsityiläiskarvarin käyttämän ammattisanana. Nahkapirkalla tarkoitettiin puusta tehtyä todistetta - joka tällä vuosisadalla tietenkin on vaihdettu paperiseen kuittiin - johon nahkuri merkitsi maalaismiehen parkittavaksi tuomien vuotien määrän. Työn teettäjä luovutti pirkan takaisin saadessaan haltuunsa nahkurin valmiiksi muokkaamat nahat. Ainakin Itä-Suomessa nahkapirkan-nimitys tunnettiin tässä merkityksessä vielä muutamia vuosikymmeniä sitten.
Pyynikin nahkatehdas oli, kuten edellä on kerrottu, toiminut eri vaiheissa kuluvan vuosisadan alkuvuosista lähtien täällä vanhojen pirkkalaisten keskeisellä alueella. Tämä oli niin ollen keskeisintä Pirkanmaata. Mutta niin outo tuo nimi oli, että eräs Tampereelle perustettu liikelaitos kolmekymmenluvun alkupuolella ei pitänyt mahdollisena otta toiminimeensä Pirkanmaata, vaan Pirkkalanmaan, koska pitäjän nimi katsottiin täällä tunnetuksi, mutta Pirkanmaa tuntemattomaksi.
Tämän uuden nahka-alalla toimivaksi suunnitellun yhtiön perustajat, nahka-alan yrittäjiä kaikki, eivät sen sijaan pitäneet tuota monien vielä silloin vieroksumaa nahkurinammattiin liittyvää nimeä sopimattomana. Ja niin sai perustettu yhtiö nimen Pirkanmaan Nahka Oy. Ja nykyisin Pirkanmaan nimi on kelvannut jo koko seudun, jopa itse asiassa maakunnakin nimeksi.
Helmikuun 23 päivänä 1937 kauppa- ja teollisuusministeriö vahvisti Pirkanmaan Nahka Oy:n yhtiöjärjestyksen. Sen mukaan yhtiön tarkoituksena on nahkateollisuuden harjoittaminen ja kotipaikkana Tampereen kaupunki.
Yhtiön hallituksen muodostaa johtokunta, johon kuuluu kolme varsinaista ja kasi varajäsentä, jotka valitaan vuodeksi kerrallaan. Nakkilassa 8.4.1937 pidetyssä lopullisessa perustavassa kokouksessa valittiin johtokunnan varsinaisiksi jäseniksi dipl.insinööri Vilho Jännes, insinööri Kurt Stuck ja toimitusjohtaja Leo Suominen sekä varajäseniksi teknillinen johtaja Lauri Suominen ja neiti Lea Suominen, heistä ensiksi mainittu puheenjohtajaksi ja Leo Suominen varapuheenjohtajaksi. Yhtiön toimtusjohtajaksi valittiin dipl.insinööri Vilho Jännes, joka ssamalla toimii tehtaan teknillisenä johtajana, sekä apulaisjohtajaksi johtaja Lauri Suominen.
Yhtiö merkittiin kaupparekisteriin ja ilmoitti Tampereen kaupungin maistraatille 9.5.1937 ryhtyvänsä harjoittamaan täällä nahkateollisuutta, kun taas tehtailija Oskari Waara ilmoitti lopettavansa täällä liikkeensä 30.6. alkaen.

Pyynikin nahkatehtaan siirto Pirkanmaan Nahka Oy:lle

Jo vähän ennen Pirkanmaan Nahka Oy:n yhtiöjärjestyksen lopullista vahvistamista tehtailija Oskari Waara yhdessä puolisonsa Martta Waaran kanssa myi ja luovutti perustettavalle yhtiölle 12.2.1937 päivätyin kauppakirjoin tontilla 4a Tampereen kaupungin 7. kaupunginosassa sijaitsevan nahkatehtaan rakennukset vuokraoikeuksineen, kuten edellä on mainittu 140.000 markan kauppahinnasta. Vastaanotto oli tapahtuva 10.4. siten, että ostaja sai tällöin aloittaa koneiden asentamisen ensimmäiseen kerrokseen kuivauslaitteita 1.6. alkaen. Myyjä oli oikeutettu pitämään 1.7. asti rakennuksissa varastojaan ja koneitaan sekä työskentelemään tehtaass asamoin kuin ostajakin.
Toisella samana päivänä allekirjoitetulla kauppakirjalla Waarat myivät Pirkanmaan Nahka Oy:lle 145.000 markan hinnasta tontilla 4 seitsemännessä kaupunginosassa olevat rakennukset tontin vuokraoikeuksineen. Luovutukset tapahtuivat samoin ehdoin kuin tonttia 4a koskenee luovutukset. Kummankin luovutuksen ehtona oli, että ostaja sitoutui olemaan ryhtymättä kahdenkymmenenviiden vuoden aikana valmistamaan tehtaassa valjaita tai valjashihnoja sovittua 50.000 markan sopimussakkoa vastaan.
Vielä laadittiin ja allekirjoitettiin samana päivänä kolmaskin kauppakirja, jolla Waarat myivät ja siirsivät vuokraoikeutensa tontilla 5b samassa kaupungisosassa olevan huvilarakennuksen - ns. haulitehtaan tontin ja asuinrakennuksen - yhtiölle 90.000 markan hinnasta.
Toukokuun 31. päivänä 1937 kaupungin yleisten töiden lautakunnan kiinteistöjaosto hyväksyi vuokraoikeuksien siirrot Pirkanmaan Nahka Oy:lle.
_____________
Oskari Waara hallitsi hevosvaljaat ja hihnat, Tampereella toimiminen olisi ilmeisesti edellyttänyt tuotevalikoiman laajentamista jopa kenkäteollisuuteen saakka ja siihen Oskari Waaran kyvyt tai markkinatilanne ei ollut valmis. Kirjoituksen perusteella on kuitenkin huomioitavaa, että Oskari Waara ei jäänyt ihmettelemään tehtaansa huonoa menestymistä vaan teki päätökset tehtaansa edelleen myymisestä nopeasti. Kyvyt entisestä nahkuriosaamisesta eivät olleet mihinkään kadonneet, joten päätös Napialan uuden tehdasrakennuksen rakentamisesta osui myös sopivaan hetkeen; Napialassa keskitettiin kaikki toiminta yhteen isoon rakennukseen ja tuotevalimoimaa pystyttiin silti laajentamaan markkinoita vastaaviksi. Pirkanaamaan Nahka Oy ei myöskään saanut lupaa sopimusten mukaan valmistaa hevosvaljaita, joten Oskari otti takaisin markkina-asemansa maanlaajuisesti laadukkaiksi tunnetuissa valjas- ja hihnatuotteissa.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Iniön pappilan pihamaata 1905



Iniön pappilan pihamaata vuonna 1905. Iniön kirkko takana, pappila oikella edessä. Göranssonien perhettä ja pappilan väkeä keskellä kuvaa, tosin ketään ei voine tunnistaa. Vasemmalla olevia rakennuksia ei enää ole ja pappilakin on rakennettu uudestaan, samalle paikalle tosin ja vanhaa ulkonäköä tavoitellen. Kuva: Erik August Göransson, Iniön seurakunnan kappalainen siihen aikaan.

Aulanko 1943



Aulangon kansallispuiston joutsenet postikortissa 1943. Veikko Liukko lähettää terveiset nuorimmaiselle (3 v.) Seppo-pojalleen  Viipuriin Torkkelinkatu 20:een. Valokuva: A. V. Heikkinen. Veikko Liukko on saattanut olla Napialassa nahkatehtailija Oskari Waaran vieraana ja käyneet yhdessä Aulangolla liikelounaalla - mene ja tiedä.

Viipuri-sarjan postikortti 1943



Viipurin pyöreä torni kuvattuna piirrettyyn postikorttiin sodan aikaan vuonna 1943. Viipurin kaiho ja kaipuu on edelleen todellista tänä päivänä monelle suomalaiselle, entiselle karjalaiselle, viipurilaiselle. Postikortissa Einari (toim. huom: Einari Susi, Hilja Liukon veli asui Kerimäellä) perheineen toivottaa hyvää uutta vuotta rouva Hilja Liukolle Viipuriin, osoitteella Viipuri, Keksi ja Rinkeli. Perille on mennyt. Viipuri ei ole ollut lainkaan Waaran perheen kotiseutua, eikä myöskään Göranssonien kotiseutuja - mutta Liukkojen on. Tai onhan: allekirjoittaneen isä on tietysti aitoja Viipurin poikia vuodelta 1915. Hänestä ja Viipurin pojista tarinaa myöhemmin, Helsinkiin muuttaneita Viipurin poikia kokoontui vielä ainakin 1980-90-luvulle saakka johonkin Helsingin keskustan kahvilaan vaihtamaan kuulumisia - itsekin kerran heidän kanssaan virvokkeita juoden joskus 70-luvun alussa.
______
Einari Sudella oli kaksi tytärtä, Asta, seurakuntakanslisti ja Lea Leena Kristiina, tarjoilija. Einari oli naimisissa Hilman kanssa.

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Erkki Waara joukkoineen Lapissa 1943



Lapin vaaramaisemat, kahvi kiehumassa, pieni lepohetki. Erkki Waara it-joukkoineen Suomen itsenäisyyttä puolustamassa. Ehkä joku saattaisi tunnistaa miehiä kuvassa. Onko joukossa Bob Biaudet, Erkki Waaran tutkakoulutuskaveri Berliinistä?

Ilmatorjuntatykki 1943



Ilmatorjuntatykki. Kuva Erkki Waara, keväällä 1943 Lapin maisemissa.

Matkalla Petsamoon 1943



Erkki Waara ilmatorjuntajoukkoineen keväällä 1943 Berliinin tutkakoulutuksen jälkeen matkalla pohjoisrintamalle.

Kilpakanootilla Joutjärvellä 1957


Eini Liukko-Vaara ja Tuula Korvenmaa kanoottiretkellä kesällä 1957.

Käsittämättömän hieno kanoottikuva vuosien takaa: uimarenkaan kanssa Tuula Korvenmaa s. Waara kuvassa 6-vuotiaana kesällä 1957 Janakkalan Joutjärvellä. Järvi tunnettiin vielä 1800-luvulla nimellä Joutsjärvi mutta s-kirjain on vuosien saatossa jäänyt käytöstä pois. Kanootin väristä on ollut erilaisia mielipiteitä - oliko se vihreä vai sininen. Tässä se ainakin heijastaa vihertävää väriä järven pinnasta. Kanootissa kyydissä mela kädessään Eini Liukko-Vaara s. Liukko. Kanootin, kajakin omistaja aikoinaan oli Kai Vaara. Kanootti on kätevä vesikulkuneuvo, liikkuminen matalassa vedessä sujuu vaivatta, rantautuminen onnistuu melkein mihin vain, voimat lisääntyy - niin ja kosketus vesielementtiin ei voisi olla läheisempi. Mikä olikaan kanootin myöhempien vaiheiden kohtalo ...