sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Pellosta - suoraan sanoen!




Salomon Waara oli Pohjolasta kotoisin; Pellosta, jossa tähän aikaan vuodesta ja huhtikuisena iltana kahdeksan aikaan aurinko paistaa vielä mukavasti. Tornionjokilaakson Pellosta. Syntynyt 1855 Ruotsin Övertorneån Aapuan kylässä, josta perhe muutti 1859 Pelloon. Salomon Waaralla oli sisaruksia, joista yksi oli Matilda Waara. Matilda meni aikoinaan naimisiin Arvid Lehdon kanssa ja heille syntyi tytär nimeltään Julia; lieneekö Julia nimi tullut Matildan Salomon-veljen Julia-vaimon mukaan. Julia meni sitten naimisiin Aate Rötkösen kanssa, Aate oli savolaismies alkujaan, ja heille syntyi kaksi poikaa, Heikki (s. 1932) ja Hannes (1927 - 1999). Heikki elää edelleen Pellossa ja voi hyvin. Hannes meni Auran (s. 1924) os. Salmelan kanssa naimisiin. Hanneksen vaimo Aura elää nykyään Kannuksessa. Oheinen joulukortin ovat siis Aura ja Hannes Rötkönen lähettäneet Marta Vaaralle 20.12.1969, Oskari Vaaran leskelle. Oskari sisaruksineen olivat Julia Lehdon serkkuja niinkuin vastaavasti Heikki ja Hannes Rötkönen ovat Erkki ja Kai Vaaran sekä Margareta Kinnusen os. Vaaran pikkuserkkuja. Toisin kuin Hanneksella ja Auralla Heikki Rötkösellä on Eeva-vaimonsa kanssa neljä lasta, tyttäriä kaikki, Anitta (s. 1957), Leena, Anneli ja Seija, joiden kanssa Juha Waara, Tuula Korvenmaa os. Waara, Jukka Kinnunen, Satu Eskelinen os. Vaara ja allekirjoittanut ovat pikkupikkuserkkuja! Yhteiset verisukulaiset meillä on Salomon ja Matilda Waaran vanhemmat. Salomon Waara muutti etelään, ensin Tornion kautta nahkurin oppiin Helsinkiin ja sen jälkeen Janakkalaan Napialan kylään 1880,  minne perusti nahkatehtaan. Salomonin Matilda-sisko jäi Pelloon. Hyvin voi todeta kuitenkin, että Salomonin jälkeläisten sukujuuret on vahvasti Pellossa, viikinkejä ei kuitenkaan sentään olla ... !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti