maanantai 5. huhtikuuta 2010

Eckerön venevalkamassa 1915



Erik August Göransson valokuvasi Eckerön venevalkamaa vuoden 1915 kesällä. Upeita saaristolaisveneitä, mikä näiden tarkka tyyppinimi onkaan. Purjevene kulkee tuulen voimalla, luonnon omalla energialla; aaltojen liplatus, jopa pauhu, meren suolan tuoksu - kohta on jo kesä taas.

2 kommenttia:

  1. Kiitos upeista valokuvista. Ne ovat mitä manioimpia näytön taustakuvia, vahdan uuden joka päiväksi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos palautteestasi, useimmat kuvat ovat myös historiallisesti merkittäviä; esimerkiksi kuvien rakennuksia ei välttämättä enää ole eikä niistä ole säilynyt muutakaan dokumenttia tuleville sukupolville. Samoin useimmat kuvien henkilöt ovat sukuamme; ihmisten pukeutuminen, lasten lelut, perheen yhteisöllisyys ym. kertoo mielenkiintoisesti sen ajan tietyn sosiaaliluokan ja yhteiskunnallisen aseman omaavien henkilöiden elämästä ja lähiympäristöstä meidän sukupolvellemme. Lisäksi sukupolveni on viimeinen linkki seuraavalle sukupolvelle kyseisten kuvien ihmisten henkilötietojen, paikkakuntien ja ajankohtien siirtämiseksi jälkipolville. Parhaat kuvat toimivat tosiaan vaikka taustakuvina!

    VastaaPoista