keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Iniö 1899 - Suomen suurruhtinaskunnan aikaa



Iniön kirkonkylä aukeaa Norrbyn lahden toisella puolella. Merenlahti on varsin kapea, sata-kaksisataa metriä leveimmillään. Kirkko takana, veneet nyt vähän lähempänä. Suomen lippu, ei, Suomea ei vielä silloin ollut. Höyrykonevetoisella veneellä on autettu moottoritonta venettä. Kuvan sommittelu on tämänpäiväisenkin taide- ja visuaalikäsityksen mukaan erinomainen, kuvan terävyyden ja tarkennuksen osuminen juuri tarkalleen kohteeseen osoittaa varsin suurta perehtyneisyyttä valokuvauksen saloihin. Kuva: Erik August Göransson; kuva lienee otettu maista, kapean lahden toiselta puolelta. On erittäin arvokasta, että Erik Augustilla on ollut taju ja ymmärrys taltioida kuvaamalla 1800-luvun lopun maisemaa, tapahtumia, ihmisiä; kuvat kertovat sen ajan elämästä monella tavalla, vastaavia kuvia kyseisistä kohteista ei välttämättä ole edes missään museossa tai kenenkään yksityiskokoelmissakaan. Valitettavasti kuvaa kamerasta ei ole toistaiseksi löytynyt, millä kuvat, taidetuotteet, erittäin arvokkaat historialliset dokumentit on otettu.

Sinisellä pystyristillä varustettu lippu otettiin vuonna 1861 käyttöön myös suomalaisten huviveneiden lippuna, jolloin sen tangon puoleiseen valkoiseen yläneljännekseen lisättiin veneilijän edustaman purjehdusseuran kotipaikkakunnan tai maakunnan vaakuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti