lauantai 12. syyskuuta 2009

Janakkalan Pyhän Laurin kirkko



Salomon Waaran sukuhauta on obeliskin muotoinen ja veistetty mustasta graniitista. Hautaan ei kuitenkaan haudattu ensimmäisenä Salomonia vaan hänen vaimonsa Julia Waara os. Ölander vuonna 1921. Salomon itse pääsi haudan lepoon 1926.

Tasaa keskelle

Salomon Waaran sukuhauta, johon ovat oikeutettuja tulla haudatuksi kaikki Salomon ja Julia Waaran jälkeläiset suoraan alenevassa polvessa. Haudan ilme on vuosikymmenien aikana hieman muuttunut, siinä on ollut aikaisemmin kettingit tai tangot pylväiden välissä ja pylväät ovat kiertäneet koko haudan alueen. Edustalla kauniiden kukkien kohdalle on haudattu viime vuoden joulukuussa Salomon Waaran Oskari-pojan poika, enoni, kummisetäni Kaj Kalervo Vaara (30.05.1931 - 27.11.2008). Haudalla on oma muistelupenkki nykyään.


Kirkon ja kellotapulin välissä on muistelupaikka, penkki, johon voi hetkeksi istahtaa muistelemaan tänne haudattujen rakkaiden läheisten kuin myös menneiden sukupolvien elämää.


Kellotorni. Kaunisääninen kirkon kello kumajaa muun muassa lauantaisin kello 18.00 ilmoittaen pyhän alkaneen.


Janakkalan Pyhän Laurin kirkko. Waaran suvun vuosikymmenien joulukirkko, jossa muun muassa Ragnar ja Maija Göransson os. Waara vihittiin vuonna 1922. Kirkko on tunnettu tänä päivänä laadukkaista konserteista, jotka vetävät salin täyteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti