keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Juhlajuomaa, sampanjaa - Napiala 100 vuotta





Salomon Waaran perustama Napialan Nahkatehdas Oy juhli vuoden 1980 kesäkuussa ansiokasta satavuotistaivaltaan. Tehtaan toimintaa oli juhlimassa suuri joukko asiakkaita, henkilökuntaa, janakkalaisia ja muuta tehtaan toiminnasta kiinnostunutta joukkoa. Suuren juhlan kunniaksi nahkatehdas valmistutti erän juhlasampanjapulloja juhlavieraille jaettaviksi. Kolme-neljännesvarttisen aidolla korkkikorkilla varustetun juhlasampanjapullon sai mukaansa kukin seurue, kuitenkaan aivan jokaiselle ei tainnut jaloa viini-, sampanjajuomaa riittää, niin runsaasti oli väkeä nahkuriverstaan pitkää taivalta juhlimassa. Oheinen pullo on ihmeen kaupalla säilynyt käsittämättömän pitkään avaamattomana, yli 30 vuotta  - tosin ei kuitenkaan aivan yhtä pitkään kuin Ahvenanmeren pohjasta viime kesänä löydetyt melkoiset sampanja-aarteet.  Kuitenkin juuri tämä pullo saattaa hyvinkin olla ainut  avaamattomana säilynyt Napialan Nahkatehtaan kunniaksi tehty juhlasampanjajuomapullo.  Eikä pulloa varmaan avata vielä heti  seuraavina kolmenakymmenenä vuotena, avataan ehkä vasta tehtaan kaksisataavuotisjuhlien merkeissä, jos silloinkaan. Juhlasampanjapullon oikea tai ainakin riittävän hyvä säilytyspaikka lienee kuitenkin oheinen kassakaappi. Jos kaappi olisi vielä sopivasti viilennettynä, niin juoman säilyminen olisi varmempaa.

Juhlapullon etiketissä on kuvattuna nahkatehtaan  perustaja Salomon Waara ja hänen poikansa Oskari Waara, tehtaan johtaja Salomonin jälkeen. Pullon kääntöpuolella on tehtaan perinteistä kertova teksti: "Napialan kylään, Janakkalan pitäjään päätyi 25-vuotias, Ylitorniossa syntynyt nahkurinkisälli Salomon Waara. Torniossa ja Helsingissä saamansa opin jälkeen hän alkoi mieliä omaa nahkurinverstasta. Tästä peräänantamattoman nuorenmiehen haaveesta saikin vuonna 1880 alkunsa Napialan Nahkatehdas Oy. 
Neljä värikästä ja vaiheikasta vuosikymmentä Salomon Waara hoiti nahkurinverstastaan suunnattomalla työtarmollaan ottaen vaikempina aikoina avuksi hänelle luonteenomaisen huumorinsa. Oskar Waara otti ohjat käsiinsä Napialassa isänsä Salomon Waaran jälkeen. Hän rakennutti nykyisin käytössä olevan tehdasrakennuksen ja johti jo tehtaaksi kasvanutta yritystä raskaimpina aikoina, jotka ravistelivat maamme nahkateollisuutta vielä 50- ja 60-luvuilla. 
Nykyinen toimitusjohtaja Erkki Waara on jatkanut Napialan  Nahkatehtaan perinnettä. Hän on  kehittänyt edelleen vuosisadan takaista käsityöläistaitoa tämän päivän vaatimusten tasolle säilyttäen kuitenkin jo Salomon Waaran aikana syntyneen aidon napialaisen yrittämishengen."


Miten tämä juhlapullo, aitoa Napialan Nahkatehtaan 100-vuotisjuhlajuomaa, sampanjaa, on sitten joutunut haltuuni. Se jääköön pieneksi salaisuudeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti