keskiviikko 11. elokuuta 2010

Maija Muinonen ja hotelli Marski Viipurissa


Lehtileike 1990-luvun lopulta karjalaisen siirtoväen liiketoimista Lahden seudulla.

Lahti ja Lahden seutu on karjalaisen siirtoväen runsaasti asuttamaa. Alunperin karjalainen, Viipurista kotoisin ollut Maija Muinonen oli Hilja Liukon hyviä ystäviä jo Viipurin ajoilta. Maija Muinonen oli samanlainen bisnesnainen kuin Hiljakin, kun tuli hyvä sijoitustilaisuus, niin siihen osattiin heti tarttua eikä jääty jahkailemaan. Niin tapahtui myös Lahdessa, jossa tarmokkaat ja aikaansaavat rouvat yhdessä rakennuttivat Suomen suurimman Arava-lainoitetun kerrostalon Asemakatu 2:een aivan rautatieaseman läheisyyteen. Paikalle suunniteltiin aluksi hotellia ja ravintolaa Viipurin menetyksiä korvaamaan mutta asuintalo sinne sitten tulikin. Karjalainen siirtoväki oli muutenkin aikaansaavaa väkeä Lahdessa, Asemakadun lisäksi karjalaista osaamista ja rakentamistaitoa oli myös Hämeenportti, Karihovi, Suojalinna ja Starkjohannin liiketalo. Maija Muinonen joutui lähtemään muun siirtoväen kanssa kaksi kertaa Karjalasta, Viipurin kodistaan ja liiketoiminnat jäivät sinne. Maija ei kuitenkaan ollut Hilja Liukon kanssa Lahden 11-kerroksisen asuintalon rakennuttajina aivan noviiseja liikenaisia: Viipurissa Maija omisti Marski-hotellin ravintoloineen ja Hilja Liukko oli aktiivisesti mukana kehittämässä Viipurin Rinkeli ja Keksin Oy:n toimintaa miehensä Veikko Liukon kuoltua heti sodan jälkeen vuodesta 1945. Sieltäkö Maija Muinosen hotelli sodan riutomana on sitten siirtynyt turvaan Mannerheimintielle Helsinkiin - niin, ainakin nimenä. Mistä muuten mahtaisi löytyä kuva Viipurin hotelli Marskista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti