Näytetään tekstit, joissa on tunniste Erkki Vaara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Erkki Vaara. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. helmikuuta 2011

Pyynikin Nahkatehdas 1933


Pyynikin nahkatehdas 1933. Kuva: Marta Vaara.

Marta Vaaran s. Göranssonin ottama valokuva Pyynikin nahkatehtaasta 1933, jonka Oskari Waara oli antanut suurennuttaa. Kuvassa etualalla Martan vanhempi Erkki-poika, josta muuten tuli tasan 20 vuotta myöhemmin vuonna 1953 Napialan Nahkatehtaan toimitusjohtaja ja pääomistaja äitinsä Marta Vaaran luopuessa osakkeistaan poikansa hyväksi myymällä osakkeet hänelle - takana vasemmalla näkyy Nahkatehdas Attilan uusi omistaja, nahkatehtailija, nahkuri Oskari Waara ja herra Matuseck, ilmeisesti tehtaan työjohtoon kuuluva henkilö. Tehtaan seinässä  lukee vielä yrityksen aikaisempi nimi eli Nahkatehdas Attila. Marta on lähettänyt kortin Holger-veljelleen Saksaan, jossa Hokki oli insinööriharjoittelijana sinä kesänä. Kirjassa 1930-luvun lama teollisuuskaupungissa tutkija Jarmo Peltola kirjoittaa asiantuntevasti myös nahkateollisuuden vaiheista Tampereen aluella. Oskari Waara lähti rohkeasti yrittämään nahkateollisuutta 1933 Pyynikin Nahkatehtaassa mutta ilmeisemmin 30-kuvun laman merkit olivat heikentäneet voimakkaasti nahkatuotteiden kysyntää, joten Oskari päätti jo 1937 luopua tehtaasta. Tehtaansa hän myi silloin Pirkanmaan Nahka Oy:lle. 

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Kirjeitä rintamalta: I

8.1.44     Hyvä Kotiväki!

Kirjoitan taas jonkun rivin sinne kotiin. On lauantai-ilta ja ilta kulunut pikku hiljaa. Olen tullut niin kovin laiskaksikin samoin kuin kaikki muutkin täällä eivät lue yhtikäs mitään. Minun paketille kävi aika surullisesti. Sille, jonka sain kotoa. Vein sen vinttiin ja se oli yli viikon siellä, niin sille ei tapahtunut mitään mutta eilen illalla kävin taas vintillä niin rotat olivat syöneet koko paketin. Onneksi ei ollut suklaata siellä, eikä marmelaadiakaan mutta keksipaketin ne roistot söivät mutta mitäs se, aina vaan viisastuu. Ken olisi uskotut, että ne ovat niin rohkeita ne rotat. Puhu papalle, jos se voisi lähettää yhdet puolipohjat saappaaseen. Ei sen niin paksua tarvitse olla ihan tavallista vaan kyllä hyvä krounikin kelpaa. Pane samaan pakettiin vähän leipää ja voitakin syömistä varten. Voin ei tarvitse olla sellaisessa askissa. Kyllä se ilmankin kelpaa tavallisessa voipaperissakin. Niin ei mulla juuri asiaa ole mutta lähetä vähän voita ja leipää kun ennätät kun rotat söivät edelliset loppuun.

Monet terveiset kaikille    
Erkki
_____________________________________
Talvisodan 70-vuotismuistoa vietetään nyt maaliskuussa. Erkki Vaara, Salomon Waaran pojanpoika, Oskari ja Marta Vaaran vanhin poika "ehti" mukaan rintamalle vaikka ei ihan vielä talvisodassa ollutkaan; kirjeiden sisältö kertoo tunnelmista kaukana kotoa. Erkki oli kirjeen kirjoittamisen aikoihin vuonna 1924 syntyneenä vasta 19-vuotias sotamies, 20-vuotta hän täytti kesäkuun 7. päivänä - aivan eturintamalle hänen ei tiedetä joutuneen.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Napialan Nahkatehdas Oy 100 vuotta 1980




Helsingin Sanomat kirjoittaa  taloussivuillaan 7. kesäkuuta 1980 seuraavasti:

Tervakoski. Vähän sen jälkeen kun Jukolan talo eteläisessä Hämeessä vuokrattiin nahkapeitturille tapahtui vastaavanlainen sopimus myös Janakkalan pitäjässä.
Talollinen Karl Siljander Eskola hyyräsi Nuutilan ruotusotamiehen torpan Napialan kylästä karvarimestari Salomon Waaralle viidenkympin vuotuista arenttia vastaan.
Kunnon karvarin toimilla on ollut menestystä; yritys täyttää näinä päivinä täydet sata vuotta maan vanhimpana yhtäjaksoisesti toimineena nahkatehtaana.
Napialan Nahkatehdasta johtaa nyt Salomonin pojanpoika Erkki Vaara. Neljäskin johtajapolvi saadaan aikanaan omasta talosta.
Napialassa ei ole koko sen historian aikana tyydytty pelkkään nahkavuotien muokkaamiseen nahkaksi, jatkojalostusta on harjoitettu kaikkina vuosikymmeninä. Alkuvaiheissa yritys tuotti jopa kenkiä ja saappaita, mutta jätti sitten jalkineiden teon toisille ja keskittyi valjaisiin. Nykyisin tuotevalikoimiin kuuluu erilaisten urheiluvälineiden lisäksi mm. kenneltarvikkeita, reppuja ja muuta nahkahihnoin varustettavaa tavaraa.
"Raaka-aine tulee yhdeksänkymmentäprosenttisesti ulkomailta, pääasiallisesti Australiasta ja Etelä-Amerikasta. Nahkana myymme pois vain parikymmentä prosenttia, loput jalostamme edelleen", kertoo Vaara.
Raakavuotia tehdas muokkaa jokaisena työpäivänä tonnin verran. Tälle vuodelle on budjetoitu 4,8 mmk:n liikevaihto. Töitä talo tarjoaa puolelle sadalle janakkalaiselle.

Suomi haaskaa siannahkansa.

Vaara pitää kansantaloudellisena vahinkona sitä, että meillä haaskataan jokainen miljoonista siannahkoista jätteiksi lautasenreunalle. Muualla maailmassa siannahka arvostetaan korkealle käsine- ja laukkumateriaalina. Sitä tuodaan jatkuvasti Suomeenkin ja hyvin kalliista hinnasta.
"Myös vuosittain kaadettujen 50 000 hirven nahkoista suuri osa tuhlataan. Ne on opittu arvioimaan vain seinäkoristeiksi, vaikka niistä saisi vaikka mitä, pukimiakin".
Napialaan muokattaviksi tuoduista hirven- ja peuranvuodista on suuri osa pilattu alkuvaiheessa. Nylkijät ovat taitamattomia tai sitten ruhoa on raahattu kivien ja kantojen yli niin, että se on ruhjoutunut pilalle.

Satulaseppä Olavi Alutoin työssään.

Karvarin työ ei juuri muutu.

Vuotien jalostus käyttönahaksi ei ole vuosien saatossa muuttunut kovinkaan paljon. Niitä joudutaan parkitsemaan, kuivaamaan, venyttämään ja värjäämään kuten aina ennenkin.
"Oikeastaan vain käytetyt parkitsemisaineet ovat vaihtuneet: ennen parkinta tapahtui kotimaisilla pajun- tai kuusenkuoriparkeilla, nyt aineet ostetaan ulkomailta ja joukossa on paljon synteettisiä tuotteita", kertoo markkinointipäällikkö Markku Kotajärvi.
Käsiteltäväksi nahkurit ottavat kerralla 800-1000 kilon painoisen vuotaerän, postin. Siitä irroitetaan karvapeite kalkin avulla ja mahdolliset lihakerrokset kaavitaan nekin ennen parkitsemista.
 Se puolestaan voi tapahtua joko kromi- eli mineraalimenetelmällä tai sitten kasvisuutos parkituksena käyttötavan mukaan. Kasvisuutokset - mimosat ja kastanjat - ostetaan ulkomailta. Suomesta saatavat kuoriparkit ovat niihin verrattuina perin laimeita.
"Aikoinaan parkin keruu merkiksi seudulla naisille ja lapsille jokakesäistä tienestiä. Ostimme kuivattua kuorta kuormakaupalla".

Nahkuri Kasper Tuhkio työssään.

Legendaarinen Salomon Waara.

Kun yritys on koko historiansa ollut saman suvun hallussa, on sen arkistoihin jäänyt poikkeuksellisen paljon hauskaa tietoa vanhoilta ajoilta.
Perustaja-Salomon on kaikesta päätellen ollut melkoinen legenda eläessään. Erityisesti muistetaan hänen joka kesä työväelleen pitämänsä Salomonin päivät, joihin kuului niin torvisoittoa kuin miestä väkevämpää.
Väkevyyttä arvostettiin myös hihassa, - jos joku miehistä pystyi voittamaan ukon väkikartun vedossa, sai hän siitä jopa markan palkinnoksi.
Satakiloisen, valkopartaisen tehtailjan pankissakäynnit parivaljakolla Hämeenlinnassa oli myös rituaali. Perillä käytiin aina Seurahuoneella, tulomatkaan kuului laulu Poika oli Pohjan Torniosta ...
(Waara oli todella sieltä kotoisin, mutta ammattioppia etsiessään oli ajautunut etelään).

Tuotekehittely on tulevaisuutta.

Hevoskannan romahdettua Napialassa on liu´uttu valjaista joustavasti muihin nahkatuotteisiin. Kotajärvi uskoo, että tulevaisuutta leimaa paljolti erikoistuminen erikoisurheilulajien vaatimiin tarvikkeisiin.
Jo nyt ampujat, suunnistajat, kennel- ja raviväki on mukana kehittämässä tarvitsemiaan tuotteita. Eräretkeilijät ovat saaneet mieleiset reput, polkupyöräväki sivulaukkunsa.
"Aiomme jatkaa tällä tiellä edelleen. Kokemuksien mukaan olemme voineet korvata hyvinkin monella alalla tuontia ja sehän on kaikki kotiinpäin".
Seitsemäntenä kesäkuuta vuotarummut eivät pyöri Napialassa, mutta sensijaan kuuluupa puistosta jälleen kerran jokseenkin reipasta torvisoittoa. Perinteet velvoittavat. Jyrki Maunula HS.

_________________________________________
Ketä siellä Jukolan talossa asuikaan ... vuotarummut hiljenivät juhlan kunniaksi ...

...jäin ihmettelemään, mitä sitten tarkoittaa sana arenti,  onpa sitten ihan Oululaisittain ...

Sata vuotta tuli Napialan Nahkatehtaalle täyteen 7. kesäkuuta 1980; tehtaan johdossa oli silloin Salomonin pojanpoika Erkki Vaara. Ehkä silloin oli jo aavistus siitä kuinka keinokuidut ja muoviperäiset materiaalit olivat tulossa kovaa vauhtia valtaamaan perinteistä nahka-alaa edullisuudellaan, kestävyydellään ja käytettävyydellään. Samoin kuin esimerkiksi perinteisten nahkarukkasten teko kotimaassa ei ole kannattanut enää useaan vuosikymmeneen. Nahalla on kuitenkin edelleen monissa tuotteissa kuitenkin voittamaton etu: se on tyylikäs, patinoituu käyttäjänsä mukaan ja käyttöarvo vain lisääntyy. Ja aina kannattaa tietenkin suosia kotimaista valmistetta mikäli se on vain mahdollista - nahastakin tehdään edelleen hyviä tuotteita.  - Mikä on muuten sinun mielestäsi hyvä nahkatuote tai tuotteena parempi nahkaisena?

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Charlesin innoittamana



Holger Göransson rakentaa ikioman lentokoneen 1920-luvun loppupuolella; samoihin aikoihin kun Charles Lindberg lensi yksin yli Atlantin. Pikku poika ponttoonin juurella on Erkki Vaara, syntynyt 1924 - kuvassa 4-5-vuotias. Vestmyrassa Ahvenanmaalla oli pihamaalla tilaa vaikka lentokoneen rakentamiseen - ei ole tietoa saiko Holger koneen lentokuntoon saakka. Suomen Ilmailumuseon tutkijan mukaan koneeseen on laitettu moottoripyörän moottori; aidon lentokoneen moottorin saaminen oli siihen vaikeaa ja kallista. Charles Lindberg on muuten käynyt kaksi kertaa Suomessa - lensi omalla koneella Ruotsin kautta Suomeen ja Pietarin kautta Moskovaan ennen paluutaan takaisin Amerikkaan.  Ahvenanmaalainen lennonjohtaja, varjolaivueeseen jo siirtynyt Kurt Melander olisi saattanut tietää jotakin tästäkin koneraakileesta. Muitakin itserakentajia Suomessa on ollut: Blomqvist-Nyberg-pari on myös yrittänyt oman koneen rakentamista (v. 1925), joiden kone on Ilmailumuseossa näytteillä.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Napialan portilla



Erkki Vaara ilmeisimmin istuu Opelin ohjaimissa; Opel Kapitän? Ja jälleen: rekisterinumerossa numero 15! Näin se on todistettu, ei ne ole olleet mitään huhupuheita. Tehtaan autoja. Luminen talvi silloinkin; 1950-60-luvun taitetta. Oliko Mäntyvaara jo silloin olemassa; sinne menevää tietä ei kuitenkaan tässä vielä näy. Opelilla saattoi huristella silloin 140 km/h-vauhdilla ja bensankulutus; se oli aika mahtavaa vielä siihen aikaan tämänkokoisissakin autoissa: 13 l/100 km. Kuvan Opel Kapitän/Kapitan on vuoden 1956/57-mallia. Tyylikäs auto siihen aikaan.


Opelin rekisterinumero oli IG - 15. Opelin mallia ja  kuvausvuotta tarkennetaan.

Oskari Waaran perhettä



Nahkahenkselein  ja kesähiuksin varustettu Oskari Waara perheensä parissa pihapiirin koivujen siimeksessä 1920- ja 30-luvun vaihteessa. Kuvassa vasemmalta Oskari, Margareta-tytär, Marta-vaimo ja Erkki-poika, joka kaulailee perheen bernhardin paimenkoiraa.

torstai 11. helmikuuta 2010

Tehtaanjohtaja "insinööri" Erkki Vaara


Totta, oli Erkki insinööri; vieläpä Tampereen teknillisessä opistossa tutkintonsa suorittanut.  

Salomon Waara perusti vuonna 1880 Nahkatehtaan, Oskari Vaara peri tehtaan häneltä ja Oskarin jälkeen tehtaan johtoon astui kolmannen sukupolven edustaja Oskarin poika Erkki Vaara. Kuvassa taustalla Kai Vaaran punavalkoinen DKW Donau, rekisterinumero IP-15. Kuka lieneekään kuvan nainen ja mikä tilaisuus lieneekään, kun Erkilläkin on siisti puku päällään; ehdotuksia otetaan vastaan. Kuva vuodelta 1959. 

Wanhat 1800-luvun punamultapintaiset hirsitorpparakennukset ovat vielä purkamatta, kuten takana oikealla. Tehtaan työntekijät kutsuivat Erkki Vaaraa nimityksellä "insinööri" - siinä oli  osin tiettyä tuttavallisuutta mutta kuitenkin työyhteisöhierarkiaan kuuluvaa kunnioitusta ja etäisyyttä. Sinuttelu ei ollut vain viisikymmentä vuotta sitten kuitenkaan missään muodossa tapana työntekijän ja esimiehen välillä.

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Erkki Vaara ja Tampereen teku


Erkki Vaara 23-vuotiaana Tampereen tekussa.

Erkki Vaaran luokkakuva Tampereen teknillisestä opistosta keväällä 1947; Erkki valmistui ko. laitoksesta insinööriksi, joilla tiedoilla ja taidoilla vai sukulaisuussuhteen perusteella hän peri toimitusjohtajuuden Napialan Nahkatehtaassa isänsä Oskari Waaran jälkeen 1950-luvulla. Erkki kuvassa katsoo vähän viistoon, vasemmalta kolmantena kolmannella rivillä. Kuvan taustalla lueteltuna kaikkien kuvassa olevien nimet.

Erkki; Tatta ja Pelle keinussa



Erkki (8 v.), Tatta (5 v.) ja Pelle (1 v.) Napialan pihamaalla keinumassa vähän ennen Tampereelle muuttoa, jossa Waaran perhe asui vuodet 1933 -1937; sillä aikaa kun uutta tehdasrakennusta rakennettiin. Vanhaa tehdasrakennuskantaa taustalla. Vesi tuli siihen aikaan omasta kaivosta. Vuosi 1932.  Marta Vaara, 30-vuotias kolmen lapsensa kotiäiti lienee ottanut kuvan, kuva lievästi epäterävä, ei ollut automaattitarkennusta vielä sen ajan kameroissa!