Näytetään tekstit, joissa on tunniste MArkku Kotajärvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MArkku Kotajärvi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Napialan Nahkatehdas Oy 100 vuotta 7.6.1980



Napialan Nahkatehdas täytti 7.6.1980 100 vuotta. Nahkatehdas oli vielä silloin Suomen vanhin alallaan.  Tehtaan perustamisen teki mahdolliseksi todennäköisesti pelkät sattumat: Napialan Nahkatehtaan perustaja Salomon Waara aviotui varakkaan kirjansitojan tyttären Julia Ölanderin kanssa, jolloin alkupääoman hankinta oli tavanomaista helpompaa. Toinen ylipäätään nahkatehtaan perustamisen mahdolliseksi tehnyt asia lienee se, että Salomonille ei löytynyt sepän töitä Torniosta, jolloin hän päätti lähteä nahkurin oppiin Johan Åströmin tehtaalle samalla paikkakunnalla. Jonkin aikaa Torniossa harjoiteltuaan pääsi Salomon Waara Helsingissä  nahkurimestari Adam Theman oppiin ja työnjohtoonkin, jonka pajassa työskentelyn aikana Salomonille virisi lopullisesti ajatus oman tehtaan perustamisesta. Kuinka Salomon joutui juuri Napialaan ei ole tiedossa mutta Salomon lienee kuitenkin miettinyt muitakin mahdollisia paikkakuntia tehtaan toiminnan aloittamiseen. Kun tehdas oli aloittanut toimintansa, muutti Salomon perheineen muutamiksi vuosiksi Helsinkiin, jossa teki nahkatuotteiden kauppaa omassa liikkeessään. Toiminnan ylläpitäminen ja tehostaminen vaati kuitenkin melko pian Salomonin muuttoa takaisin Napialaan. Helsingin ajalta lienee Turun maakuntakeskuksen tallessa nahkurin kilpi. Riihimäen Sanomat kirjoitti torstaina 29. toukokuuta 1980 tasavuosia täyttävästä tehtaasta oheisen artikkelin. 
---------------------
Satavuotiaan Napialan Nahkatehtaan vaiheissa taitekohdaksi muodostui viime sodan jälkeinen aika, jolloin hevosten lukumäärä laski rajusti. Sitä mukaan putosi myös valjaitten tekotarve ja niin yritys joutui etsimään uusia linjoja.
Hevosvaljaita valmistuu Napialassa edelleen, mutta tärkeimmäksi ovat tulleet retkeilyvälineet, asetarvikkeet, koiran hihnat ym. Nahan rinnalla käytetään paljon muitakin materiaaleja.
Suomen vanhin toimiva nahkatehdas on aina käyttänyt nahkaa väljästi. - Ei ole kuitenkaan itsetarkoitus luoda tuote nahan ympärille, huomauttaa yhtiön toimitusjohtaja Erkki Waara. - Tuotteet kehitellään käytännöllisiksi tarpeiden mukaan.
Napialan tehtaan tuotevalikoima sisältää noin 350 eri lajiketta. Erityinen tuoteraati kokoontuu kerran viikossa pohtimaan tuotteiden kehittelyä. Suunnittelussa nojaudutaan testiryhmän ja käyttäjäpiirin kokemuksiin. Selkärepulle ei voi antaa muotoa taiteilijan pöydällä, niinkuin esimerkiksi lasialan tuotteille.
 Esimerkkinä suunnittelusta johtaja Waara mainitsee painonnostovyön. Sen leveydestä, paksuudesta, nahan laadusta ja muistakin ominaisuuksista on saatu tarkat ohjeet Painonnostoliitolta. Samoin on Pesäpalloliitto sanonut sanansa räpylän mallista jne. Nahkatehtaalla riittää töitä.
- Tehtaalla menee nyt hyvin, myöntää johtaja Waara. Juuri hiljattain on otettu 8 uutta työntekijää. Kokonaisvaahvuus on nyt 48 ja vuoden loppuun mennessä se vielä kasvaa 5-6 paikalla.
Rakennushankkeita ei ole nyt näköpiirissä, saneerauksia -38 rakennetussa tehtaassa kylläkin on. Kaksi vuotta sitten uusittiin konttori, viime vuonna ompelimo ja tänä vuonna remontti jatkuu. Tekniikassa seurataan myös kehitystä. - Ei täällä vanhentuneita masiinoita ole, vaikka yritys onkin näin vanha.
Nahkatehtaan toiminta on sikäli erikoista, että se joutuu hankkimaan 80 % raaka-aineestaan ulkomailta. Vientiin taas menee vain 20 %. Ruotsi on tällä hetkellä Napialan tehtaan vilkkain kauppakumppani. Johtaja Waara kertoo yhtiön pyrkivän hiljalleen hakeutumaan myös Neuvostoliiton markkinoille.
Vuotien tuottaminen kaukaa Australiasta tai Etelä-Amerikasta on yksi syy siihen, että nahkateollisuuden luonne pitkäjänteisempää kuin monen muun alan. Parhaillaan on Napialassa nahkimo lähes seisokissa, koska Ruotsin satamalakko on pysäyttänyt vuotakuorman Göteborgiin.
Napialan Nahkatehdas jakaa ansiomerkit pitkään yhtiössä työskenneille jo ensi perjantaina. Varsinainen satavuotisjuhla torvisoittoineen pidetään 7. kesäkuuta. Riihimäen Erämessuilla Nahkatehtaalla on juhlanäyttely. Jarmo Tuominen.


Asekotelo on oiva esimerkki Napialan Nahkatehtaan nykyisistä tuotteista. 
Koteloita niittaavat Hannele Kuosmanen (edessä) ja Eila Pakkanen.

Napialan Nahkatehtaan syntyvaiheet sijoittuvat aikaan, jolloin Suomessa oli yleisesti alkanut nahkateollisuuden voimakas nousukausi. Kotimainen tuotanto valmisteli läpimurtoaan ja eri puolilla maata käynnistyivät tehtaat kasvavaa kysyntää tyydyttämään.
Napialan tehtaan perustamisajankohdaksi on katsottava kesäkuun seitsemäs päivä vuonna 1880, jolloin nahkurimestari Salomon Waara vuokrasi Janakkalan pitäjän Napialan kylästä vanhan ruotusotamiehen asuinrakennuksen, pirtin ja kaksi kamaria, joissa aloitti nahan ja valjaitten valmistuksen.
Saman suvun omistuksessa ollutta yritystä johtaa nyt kolmannessa polvessa perustajan pojanpoika, toimitusjohtaja Erkki Waara.
Vanhimpana suomalaisena nahkatehtaana pitää Napialan Nahkatehdas Oy tiukasti kiinni korkean käsityötaidon ja nykyaikaisen koneistuksen avulla niistä laatuvaatimuksista, jotka se jo se vuosikymenien saatossa on itselleen asettanut. Nahan valmistuksen lisäksi laajaan tuotevalikoimaan kuuluvat tänä päivänä retkeilyvälineet, repuista rinkkoihin, monipuoliset asetarvikkeet, koiratarvikkeet, työrukkaset, pesäpalloräpylät aina hevosvaljaisiin asti.
20-luvulle saakka markkinointi oli etupäässä torikauppaa, joka muun kehityksen mukana on muuttunut koko maan kattavaksi myyntiverkostoksi.
Tehtaan markkinointipäällikkönä toimii nyt Markku Kotajärvi.

Onni löytyi Suomesta.

Ruotsin Ylitorniosta, Pellon kylästä syntyisin olevan Salomon Waaran mieli paloi etelään. Niinpä hän 18-vuotiaana tuli Tornioon päästäkseen siellä sepän oppiin. Sepällä ei sattunut sillä kerralla olemaan oppilaan paikkaa ja niin hän joutui nahkurioppilaaksi Johan Åströmin verstaaseen Torniossa.
Onni hymyili tarmokkaalle nuorukaiselle myöhemminkin, sillä suunnattuaan kulkunsa kohti etelää, hän työskenteli Helsingissä nahkuri A. Themanilla työnjohtajana parin vuoden ajan ja avioitui varakkaan kirjansitojamestarin tyttären kanssa ja sai myötäjäisinä alkupääomaa oman liikkeen perustamiseksi.

Valjaat valtaavat tuotannon.

1920-1930-luilla erikoistui Napialan Nahkatehdas entistä enemmän valjaitten valmistukseen. Tehdas laajeni. Sen tuotteet saivat tyytyväisiä ostajia kautta koko Suomen. 1940-luvulle saakka olivat valjaat huomattavin tuoteryhmä.
Napialan Nahkatehtaan tuotannossa on perinteisesti kiinnitetty suurta huomiota työn laadun korkeaan tasoon. Osoituksena tästä ovat eri laatukilpailuissa saavutetut kunniamaininnat.
Ratkaisevalla tavalla tuotannon laatuun on vaikuttamassa käytettävän raaka-aineen laatu. Tämä muodostaa keskeisen kysymyksen tehtaan toiminnassa. Esivalmistelujen kautta on tultu siihen ratkaisuun, että nahkatuotteet on valmistettava korkealaatuisimmasta raaka-aineesta. Ensiluokkaisia sonnin-, härän- ja lehmänvuotia tuotetaan pääasiassa Australiasta ja Etelä-Amerikasta.


Nahalla on aina oma viehätyksensä. - Moni poika on yrittänyt löytää korviketta nahalle, 
mutta ei ole onnistunut, toteavat toimitusjohtaja Erkki Waara (oik.) ja markkinointipäällikkö 
Markki Kotajärvi.

Kehitystä kaikilla rintamilla.

Rinnan sisäisen kehittymisen kanssa on seurannut myös tehtaan ulkoinen laajeneminen. Vaatimattomasta ruotusotamiehen asuinrakennuksesta muodostettiin erikoinen nahkimo kohta erityksen perustamisen jälkeen.
Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä hankittiin ajan vaatimuksia vastaavia koneita ja vuonna 1938 valmistui uusi tehdasrakennus, jota jo kymmenen vuoden kuluttua oli pakko laajentaa uusien konehankintojen takia.
Koneiden vaikutuksesta tuotanto on huomattavasti noussut, vaikka henkilökunnan lukumäärä on pysytellyt suurin piirtein samana.
Napialan Nahkatehdas Oy on perustamisesta asti ollut saman suvun hallussa. tehtaan perustajan Salomon Waaran uraauurtava työ on saanut oman perheen piiristä arvoisiaan työn jatkajia. Oskari Waara jatkoi isänsä jälkiä tehtaan johdossa vuosina 1925 - 1953 ja hänen jälkeensä astui vuoroon poikansa, tehtaan nykyinen toimitusjohtaja Erkki Waara.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Napialan Nahkatehdas Oy 100 vuotta 1980




Helsingin Sanomat kirjoittaa  taloussivuillaan 7. kesäkuuta 1980 seuraavasti:

Tervakoski. Vähän sen jälkeen kun Jukolan talo eteläisessä Hämeessä vuokrattiin nahkapeitturille tapahtui vastaavanlainen sopimus myös Janakkalan pitäjässä.
Talollinen Karl Siljander Eskola hyyräsi Nuutilan ruotusotamiehen torpan Napialan kylästä karvarimestari Salomon Waaralle viidenkympin vuotuista arenttia vastaan.
Kunnon karvarin toimilla on ollut menestystä; yritys täyttää näinä päivinä täydet sata vuotta maan vanhimpana yhtäjaksoisesti toimineena nahkatehtaana.
Napialan Nahkatehdasta johtaa nyt Salomonin pojanpoika Erkki Vaara. Neljäskin johtajapolvi saadaan aikanaan omasta talosta.
Napialassa ei ole koko sen historian aikana tyydytty pelkkään nahkavuotien muokkaamiseen nahkaksi, jatkojalostusta on harjoitettu kaikkina vuosikymmeninä. Alkuvaiheissa yritys tuotti jopa kenkiä ja saappaita, mutta jätti sitten jalkineiden teon toisille ja keskittyi valjaisiin. Nykyisin tuotevalikoimiin kuuluu erilaisten urheiluvälineiden lisäksi mm. kenneltarvikkeita, reppuja ja muuta nahkahihnoin varustettavaa tavaraa.
"Raaka-aine tulee yhdeksänkymmentäprosenttisesti ulkomailta, pääasiallisesti Australiasta ja Etelä-Amerikasta. Nahkana myymme pois vain parikymmentä prosenttia, loput jalostamme edelleen", kertoo Vaara.
Raakavuotia tehdas muokkaa jokaisena työpäivänä tonnin verran. Tälle vuodelle on budjetoitu 4,8 mmk:n liikevaihto. Töitä talo tarjoaa puolelle sadalle janakkalaiselle.

Suomi haaskaa siannahkansa.

Vaara pitää kansantaloudellisena vahinkona sitä, että meillä haaskataan jokainen miljoonista siannahkoista jätteiksi lautasenreunalle. Muualla maailmassa siannahka arvostetaan korkealle käsine- ja laukkumateriaalina. Sitä tuodaan jatkuvasti Suomeenkin ja hyvin kalliista hinnasta.
"Myös vuosittain kaadettujen 50 000 hirven nahkoista suuri osa tuhlataan. Ne on opittu arvioimaan vain seinäkoristeiksi, vaikka niistä saisi vaikka mitä, pukimiakin".
Napialaan muokattaviksi tuoduista hirven- ja peuranvuodista on suuri osa pilattu alkuvaiheessa. Nylkijät ovat taitamattomia tai sitten ruhoa on raahattu kivien ja kantojen yli niin, että se on ruhjoutunut pilalle.

Satulaseppä Olavi Alutoin työssään.

Karvarin työ ei juuri muutu.

Vuotien jalostus käyttönahaksi ei ole vuosien saatossa muuttunut kovinkaan paljon. Niitä joudutaan parkitsemaan, kuivaamaan, venyttämään ja värjäämään kuten aina ennenkin.
"Oikeastaan vain käytetyt parkitsemisaineet ovat vaihtuneet: ennen parkinta tapahtui kotimaisilla pajun- tai kuusenkuoriparkeilla, nyt aineet ostetaan ulkomailta ja joukossa on paljon synteettisiä tuotteita", kertoo markkinointipäällikkö Markku Kotajärvi.
Käsiteltäväksi nahkurit ottavat kerralla 800-1000 kilon painoisen vuotaerän, postin. Siitä irroitetaan karvapeite kalkin avulla ja mahdolliset lihakerrokset kaavitaan nekin ennen parkitsemista.
 Se puolestaan voi tapahtua joko kromi- eli mineraalimenetelmällä tai sitten kasvisuutos parkituksena käyttötavan mukaan. Kasvisuutokset - mimosat ja kastanjat - ostetaan ulkomailta. Suomesta saatavat kuoriparkit ovat niihin verrattuina perin laimeita.
"Aikoinaan parkin keruu merkiksi seudulla naisille ja lapsille jokakesäistä tienestiä. Ostimme kuivattua kuorta kuormakaupalla".

Nahkuri Kasper Tuhkio työssään.

Legendaarinen Salomon Waara.

Kun yritys on koko historiansa ollut saman suvun hallussa, on sen arkistoihin jäänyt poikkeuksellisen paljon hauskaa tietoa vanhoilta ajoilta.
Perustaja-Salomon on kaikesta päätellen ollut melkoinen legenda eläessään. Erityisesti muistetaan hänen joka kesä työväelleen pitämänsä Salomonin päivät, joihin kuului niin torvisoittoa kuin miestä väkevämpää.
Väkevyyttä arvostettiin myös hihassa, - jos joku miehistä pystyi voittamaan ukon väkikartun vedossa, sai hän siitä jopa markan palkinnoksi.
Satakiloisen, valkopartaisen tehtailjan pankissakäynnit parivaljakolla Hämeenlinnassa oli myös rituaali. Perillä käytiin aina Seurahuoneella, tulomatkaan kuului laulu Poika oli Pohjan Torniosta ...
(Waara oli todella sieltä kotoisin, mutta ammattioppia etsiessään oli ajautunut etelään).

Tuotekehittely on tulevaisuutta.

Hevoskannan romahdettua Napialassa on liu´uttu valjaista joustavasti muihin nahkatuotteisiin. Kotajärvi uskoo, että tulevaisuutta leimaa paljolti erikoistuminen erikoisurheilulajien vaatimiin tarvikkeisiin.
Jo nyt ampujat, suunnistajat, kennel- ja raviväki on mukana kehittämässä tarvitsemiaan tuotteita. Eräretkeilijät ovat saaneet mieleiset reput, polkupyöräväki sivulaukkunsa.
"Aiomme jatkaa tällä tiellä edelleen. Kokemuksien mukaan olemme voineet korvata hyvinkin monella alalla tuontia ja sehän on kaikki kotiinpäin".
Seitsemäntenä kesäkuuta vuotarummut eivät pyöri Napialassa, mutta sensijaan kuuluupa puistosta jälleen kerran jokseenkin reipasta torvisoittoa. Perinteet velvoittavat. Jyrki Maunula HS.

_________________________________________
Ketä siellä Jukolan talossa asuikaan ... vuotarummut hiljenivät juhlan kunniaksi ...

...jäin ihmettelemään, mitä sitten tarkoittaa sana arenti,  onpa sitten ihan Oululaisittain ...

Sata vuotta tuli Napialan Nahkatehtaalle täyteen 7. kesäkuuta 1980; tehtaan johdossa oli silloin Salomonin pojanpoika Erkki Vaara. Ehkä silloin oli jo aavistus siitä kuinka keinokuidut ja muoviperäiset materiaalit olivat tulossa kovaa vauhtia valtaamaan perinteistä nahka-alaa edullisuudellaan, kestävyydellään ja käytettävyydellään. Samoin kuin esimerkiksi perinteisten nahkarukkasten teko kotimaassa ei ole kannattanut enää useaan vuosikymmeneen. Nahalla on kuitenkin edelleen monissa tuotteissa kuitenkin voittamaton etu: se on tyylikäs, patinoituu käyttäjänsä mukaan ja käyttöarvo vain lisääntyy. Ja aina kannattaa tietenkin suosia kotimaista valmistetta mikäli se on vain mahdollista - nahastakin tehdään edelleen hyviä tuotteita.  - Mikä on muuten sinun mielestäsi hyvä nahkatuote tai tuotteena parempi nahkaisena?