lauantai 7. huhtikuuta 2012

Ilmarinen-nimisiä laivoja aikojen saatossa


Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen mainospostikortti vuodelta 1987. Maalaukset: Erkki Riimala.

Panssarilaiva Ilmarisen ohella tunnetaan monta muutakin laivaa samalla hienolla kalevalaisella nimellä: muun muassa Puulaveden matkustajahöyrylaiva Ilmarinen vuodelta 1892 ja kuopiolainen "tervahöyry" Ilmarinen vuosilta 1935 - 1945)

Santeri Salokivi Pariisissa 1919


Santeri Salokivi: Bulevardi Pariisissa 1919 (postikortti, Fagerpaino 1986)

Santeri Salokivi (1886 - 1940) oli Göranssonin perheen hyviä ystäviä Ahvenanmaan ajoilta, jolloin Salokivi maalasi kaunista Ahvenanmaan luontoa ja merta monesti yhdessä kirkkoherra, harrastajamaalari Erik August Göranssonin kanssa. Salokiven muistoksi järjestettiin vuonna 1986 hänen 100-vuotissyntymänsä kunniaksi Amos Andersonin taidemuseossa laaja näyttely, jossa tämäkin maalaus lienee ollut esillä.

Wiipurin Keksi ja Rinkeli Oy



Viipurin Keksi ja Rinkeli Oy:n kirjekuoren logo teksteineen. Tyylikästä 50-60-lukua, nyt Viipuri kirjoitetaan tavallisella V:llä. Kirjekuoren mukaan omaa leipomotoimintaa oli Helsingissä, Keravalla ja Lappeenrannassa. 

Napiala Oy:n kirjepaperia


Napialan Nahkatehtaan kirjepapereita eri vuosikymmeniltä.

Kaksi esimerkkiä Napiala Oy:n, Napialan Nahkatehdas Oy:n kirjepapereista. Kumpikin edustaa omaa aikakauttaan tyypillisimmään: ylempi on selvästi 70-luvulta kun alempi edustaa neljä-viisikymmentälukua. Alemmassa tavaraosoitteena on Ryttylä, Ryttylän juna-asema, samoin kuin puhelinnumerokin on lyhyt kolminumeroinen: 450. Tyylikäs Ilves-logo on siirtynyt monernissa kirjepaperissa oikealla ja on saanut punaisen värin. Mielenkiintoisia säilyneitä dokumentteja tehtaan historiasta. Molemmissa kirjepapereissa on ollut tärkeätä mainita tehtaan perustamisvuosi 1880. Kirjasimien fonttien nimet löytynevät googlaamalla, erityisesti alempi on tyylikäs, todennäköisesti funkistyylinen.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Esko Wallin muistelee ..


Tauno Sorsa ja Lauri Pätäri istuvat, heidän takanaan oikealla Esko Wallin 
- kolme elossa olevaa panssarilaiva Ilmarisen miehistön jäsentä.

Tykkimies Esko Wallin on yksi kolmesta elossa olevasta syksyllä 1941 uponneen panssarilaiva Ilmarisen miehistön jäsenestä. Esko pitää syksyn 2011 70-vuotismuistojuhlan jälkeen tiiviisti kirjeitse yhteyttä panssarilaivan tuhon aikaisen päällikön Ragnar Göranssonin nyt jo yli 80-vuotiaaseen Maja-Lisa -tyttäreen.
Mitä muistoja Esko Wallinilla on Ragnar Göranssonista? Esko kirjoittaa: "olin saanut siirron helmikuun 2. päivä vuonna 1941 alokasajan päätyttyä panssarilaiva Ilmariselle. Isäsi ja laivan päällikkö oli tietysti nuorelle 19 vuotta täyttäneelle tykkimatruusille varsin kunnioitusta herättävä henkilö ja näin ollen ehkä aika etäinenkin. Sattumalta jouduin kaksi kertaa avainvartioon, joka sijaitsi amiraaliosaston käytävässä eli päällikön hytin vieressä. Suoriuduin asiaan kuuluvasta ilmoituksesta päällikölle nähtävästi ensimmäisellä kerralla kiitettävästi, koska toisella kertaa hän osoitti, ettei ole tarpeellista. Sodan alkaessa ja jatkuessa heinäkuun 17. päivä Ilmarinen joutui ankaran pommituksen kohteeksi ollessamme Högsårassa. Meistä neljä silloin haavoittuneet vartiomoottorivene toi Turkuun keskussairaalaan, missä Ruuda menehtyi ja Arvo Saaren sekä Paavo Laitisen vammat vaativat pidempää sairaalassa oloa. Valitettavasti Saaren kohtaloksi muodostuivat hauraat syysjäät. Olin ainoa joka palasi laivalle elokuun lopulla tuipumislomaltani. Mieleeni on jäänyt eräs tapaaminen kannella, kun tervehdin isääsi, hän seisahtui ja jäi tiedustelemaan miten olen toipunut. Pidin sitä hyvin huomion arvoisena"

Esko Wallinin allekirjoitus 18.1.2012 päivätyssä kirjeessään Ragnar Göranssonin 
tyttärelle Maja-Lisa Saloseselle s. Göransson.